lauantai 22. syyskuuta 2018

Kuinka olla oman elämän bosslady

Kuinka mennä eteenpäin muurahaiskeossa tallomatta muita. Suomalainen yhteiskunta on tunnettu itsensä vähättelystä, kehujen vastaanottaminen on vähintään yhtä ahdistavaa kuin hississä kulkeminen tuntemattoman kanssa. Kuinka siis nostaa kruunu kutreille ja todeta olevansa vaan hiton hyvä tyyppi.

Oppimalla, ettei kaikkea voi osata mutta kaiken haluamansa voi oppia. Nöyryys on ensimmäinen askel onnistumiseen; joku voi osata asiat paremmin, eikä muilta oppiminen ole koskaan heikkoutta. Jonain päivänä Sinä voit olla se joka opettaa.

Olemalla takinkääntäjä. Faktoihinkin perustettu mielipide voi muuttua, mikäli joku toinen antaa uuden näkökulman. On siis turha olla liian itsepäinen. Paljon antoisampaa on oppia miksi ja miten asiat voi nähdä toisessakin valossa.

Kehumalla muita, kiittämällä ja oppimalla ettei toisen menestys ole itseltä pois. Parhaassa tapauksessa saa tärkeitä neuvoja ja motivaatiota pyrkiä kohti Omaa unelmaa.

Menemällä rohkeasti eteenpäin ja astumalla tilanteisiin jotka eniten pelottavat. Parhain tunne on, kun ei kuollutkaan vaikka älyttömästi pelottikin. Lisäksi oppimalla puolustamaan itseään. Ihmisen yli kävellään, jos hän itse asettuu kynnysmatoksi. Tämä on totuus vaikka karulta kuulostaakin. Sano mielipiteesi, pidä puolesi ja harjoittele argumentoimaan; se auttaa selviämään monesta ristiriitatilanteesta.

Älä uhriudu. Älä kyynisty. Ne eivät tuo muuta kuin mustan sydämen, joka lopulta leviää ympärillekin. Jos näet epäkohdan, korjaa se. Jos koet epäoikeutta, muuta asia. Puhu, sano, kerro ja kuuntele.

Kiillota siis kruunu. Päätä, ettei sinun elämääsi määritä kukaan muu kuin sinä itse. Elämäsi on valtakuntasi, jota lopulta vain Sinä hallitset.

Näihin tunnelmiin,
Heidi








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos <3