Herätessä jo ennen silmiä aukeaa some, kännykkä on täynnä viestejä ja sähköposti piippaa. Kello on liikaa ja unta liian vähän. Vielä kun voisi hieman torkuttaa, mutta ei voi. Elämän aikataulu ei anna siimaa. "Pitäisi" - lista on pidempi kuin nälkävuosi, töiden lisäksi "pitäisi" ehtiä käytännössä rakentaa maailma uudelleen.
Näihin ajatuksiin havahtuessa ja niitä ylös kirjoittaessa huomaa järjettömyyden. Oikeastaan ei pidä muuta kuin mennä töihin. Ja herätä. Nykypäivän suorituspaineinen kulttuuri imee sisäänsä kuin sieni, jonne uppoaa uskoen illuusion siitä, että 24 tuntiin mahtuisi 48 edestä tehtävää. Vuosien saatossa olen uskonut tuohon illuusioon niin täydellä sydämellä, että siitä irti räpiköiminen on ajoittain tuskallisen haastavaa.
On mutkatonta sanoa toiselle "rentoudu" ja "lepää". Kuitenkin, jos nämä käsitteet ovat utopiaa ja rentoutuminen tapahtuu to do- listan purkamisen ja elämän loputtoman kontrolloinnin kautta, ollaan kaukana tuosta mutkattomuudesta. Silloin tuo rentoutuminen ja asioiden kontrolloinnista irtipäästäminen vaatii työtä. Oman toiminnan huomioimisen. Ja uskokaa, itsensä pakottamisen sohvalle - vaikka ajatus enemmän ahdistaa. Liike on lääke, mutta liikkeen jälkeen on tultava myös pysähdys. Jos liike jatkuu ikuisesti ei pysähdy muu kuin sydän.
Hoitajana näen hoitajapulan, kriisin ja jatkuvan vajeen arjessani päivittäin. Pitkään jatkunut itsensä ylittäminen, jatkuva joustaminen, ylityöt ja turhautuminen näkyy viiveellä. Jonain päivänä havahtuu ajatukseen, etteikö tämä juna pysähdykään. Viikko menee, kuukausi, vuosi. Ja kun on mennyt vuosia ja huomaa saman jatkuvan edelleen ja lumipallon vain kasvavan, loppuu usko muutokseen.
Koska en halua kadottaa itseäni tähän yhteiskuntaan. Koska haluan olla ihminen, en robotti, aion kuunnella itseäni ja olla läsnä - minulle. Olla välillä täysin offline, pitää kännykästä pois äänet (maailma ei kaadu ilman minua), lukea mahtavia kirjoja ja nukkua jos väsyttää. Oppia tekemään sitä, mitä minä tarvitsen ja oppia olemaan syyllistämättä itseäni siitä, etten täytä kaikkia itselleni asettamia paineita. Onnea on löytää se pieni lapsi itsestään eikä koskaan enää kadottaa sitä.
Tehkää juuri niin kuin hyvältä tuntuu.
Näihin tunnelmiin
Heidi
