Ihminen, ei robotti.

Herätessä jo ennen silmiä aukeaa some, kännykkä on täynnä viestejä ja sähköposti piippaa. Kello on liikaa ja unta liian vähän. Vielä kun voisi hieman torkuttaa, mutta ei voi. Elämän aikataulu ei anna siimaa. "Pitäisi" - lista on pidempi kuin nälkävuosi, töiden lisäksi "pitäisi" ehtiä käytännössä rakentaa maailma uudelleen. 

Näihin ajatuksiin havahtuessa ja niitä ylös kirjoittaessa huomaa järjettömyyden. Oikeastaan ei pidä muuta kuin mennä töihin. Ja herätä. Nykypäivän suorituspaineinen kulttuuri imee sisäänsä kuin sieni, jonne uppoaa uskoen illuusion siitä, että 24 tuntiin mahtuisi 48 edestä tehtävää. Vuosien saatossa olen uskonut tuohon illuusioon niin täydellä sydämellä, että siitä irti räpiköiminen on ajoittain tuskallisen haastavaa. 

On mutkatonta sanoa toiselle "rentoudu" ja "lepää". Kuitenkin, jos nämä käsitteet ovat utopiaa ja rentoutuminen tapahtuu to do- listan purkamisen ja elämän loputtoman kontrolloinnin kautta, ollaan kaukana tuosta mutkattomuudesta. Silloin tuo rentoutuminen ja asioiden kontrolloinnista irtipäästäminen vaatii työtä. Oman toiminnan huomioimisen. Ja uskokaa, itsensä pakottamisen sohvalle - vaikka ajatus enemmän ahdistaa. Liike on lääke, mutta liikkeen jälkeen on tultava myös pysähdys. Jos liike jatkuu ikuisesti ei pysähdy muu kuin sydän. 

Hoitajana näen hoitajapulan, kriisin ja jatkuvan vajeen arjessani päivittäin. Pitkään jatkunut itsensä ylittäminen, jatkuva joustaminen, ylityöt ja turhautuminen näkyy viiveellä. Jonain päivänä havahtuu ajatukseen, etteikö tämä juna pysähdykään. Viikko menee, kuukausi, vuosi. Ja kun on mennyt vuosia ja huomaa saman jatkuvan edelleen ja lumipallon vain kasvavan, loppuu usko muutokseen. 

Koska en halua kadottaa itseäni tähän yhteiskuntaan. Koska haluan olla ihminen, en robotti, aion kuunnella itseäni ja olla läsnä - minulle. Olla välillä täysin offline, pitää kännykästä pois äänet (maailma ei kaadu ilman minua), lukea mahtavia kirjoja ja nukkua jos väsyttää. Oppia tekemään sitä, mitä minä tarvitsen ja oppia olemaan syyllistämättä itseäni siitä, etten täytä kaikkia itselleni asettamia paineita. Onnea on löytää se pieni lapsi itsestään eikä koskaan enää kadottaa sitä. 

Tehkää juuri niin kuin hyvältä tuntuu.

Näihin tunnelmiin

Heidi

Hullu hatuntekijä pikku myyn twistillä

Täytin viime viikolla 28- vuotta. En koe ikäkriisia, ei pelota kulkea kohti maagista kolmeakymmentä. Olen saanut elää, kokea ja oppia. Olo on kuitenkin jollain tavoin ristiriitainen. Toisaalta koen edelleen olevani pieni tyttö tässä hullussa maailmassa ja toisaalta olen elänyt sen verran kauan, että olen saanut nähdä tämän elämän erinäisiä kulmia. Vuodet ovat opettaneet miten eri kulmiin kannattaa törmäillä. Välillä täysillä syvään päähän ja välillä kevyempää kelluntaa (onneksi). 

Näiden vuosien kunniaksi ajattelin pohtia 10 faktaa itsestäni tai muuten vain havaintojani tästä elämästä.

1. Olen maailman malttamattomin ihminen. Tämä näkyy suunnilleen kaikessa mitä teen. Pastankin voi syödä puoliksi raakana ellei jaksa odotella sen keittymistä. Tässä myös syy miksen juuri tee ruokaa. Jonottaminen, odottaminen ja asioiden etenemättömyys ovat tuskaa.

2. Olen hyvin ankara itselleni, joka näkyy eniten siinä miten itseni kanssa käyn keskustelua. Tätä on työstetty ja tullaan työstämään vielä varmasti vuosia. Monesta asiasta seuraa liian herkästi jonkinlaista morkkista eikä itselleen soisi tarpeeksi armoa. Toivonkin itseltäni tulevaisuuteen paljon enemmän itsemyötätuntoa. 

3. Olen tunneihminen ja se liitettynä malttamattomuuteen vaatii läheisiltäni pitkää pinnaa. Toisaalta päätöksenteossa osaan olla myös hyvin rationaalinen. 

4. Terapia on parasta mitä rahalla saa. Mun ensimmäiset oireilut mielen kanssa ovat alkaneet jo 9 vuotta sitten. Meni vuosia että sain apua ja vielä enemmän vuosia siihen, että sain oikeanlaista apua. Mä oon aina tippunut väliin missä olo ei oo täysin normaali, muttei liian sairaskaan. Se on ollut haastavaa ja oon tänä päivänä itsestäni tosi ylpeä siinä minkä työn oon tehnyt mun mielen hyväksi. Kärsiminen asioista joihin voi vaikuttaa on typerintä mitä tässä lyhyessä elämässä voi tehdä, mutta se voi vaatia todella paljon jaksamista ja halua löytää ratkaisu. 

5. Rakastan eläimiä ja eläimiin liittyvät asiat saa mussa aikaan suuria tunnereaktioita. Oon vähän sitä mieltä, että ihminen joka ei pidä eläimistä on jollain tavalla epäilyttävä. 

6. Olen opetellut paljon yksinolemista ja vasta nyt voin sanoa ajoittain nauttivani siitä. Liian pitkä yksinolo aiheuttaa kuitenkin ahdistusta ja lähinnä pakoreaktion. Pitkään vältin tilanteita joissa joudun olemaan yksin liian pitkään. Harjoittelu tekee kai mestarin. 

7. Lempiruuat lohi, kalapuikot ja kermaviilikastike. Aina. Mä en tiedä mikä fiksaatio mulla on kalapuikkoihin. Ja niiden pitää olla koulun kalapuikkoja, ei pannulla tai ravintolassa tehtyjä. 

8. Oon vähän arka uusien ihmisten kanssa. Tai en tiedä onko arka oikea sana, mutta musta aika herkästi näkee jos en pidä jostain. En jaksa enää nykyään juuri nähdä vaivaa miellyttääkseni ketään puolituttua. Toisaalta koen, että mun läheisille oon erittäin lojaali ja aina heidän puolellaan. Joten jos musta saa ystävän, niin oon aika hyvä ystävä omasta mielestäni. 

9. Oon melankolinen romantikko, joka nauttii suomalaisista rakkauslauluista. Rakastan haaveilua ja kaiken panikoinnin keskellä jaksan uskoa parempaan huomiseen. 

10. Oon vähän taiteellinen vanha sielu joka ei niin nauti baareissa riekkumisesta. Nautin kirjoista, maalaamisesta, taiteesta ja kaikesta vähän oudosta. Voisin kuvailla olevani vähän kuin hullu hatuntekijä pikku myyn twistillä. 

Viimeiset kaksi vuotta koko maailma on ollut poikkeustilassa eikä meno maailmassa näytä juuri rauhoittuvan. Toivon kuitenkin rauhaa niin koko maailmalle kuin oman pääni sisään. Odotan innolla tulevia vuosia ja vanheneminen tuntuu ihan kivalta. Uskon, että jokainen päivä opettaa jotain uutta. 

Näihin tunnelmiin,

Heidi