Sanojako vain?

Sanat, jotka muuttavat elämää. Sanat, joita ei ollut tarkoitettu niin suuriksi kuin ne koettiin. Sanat, jotka satuttavat sekä ne sanat jotka kursivat kokoon palaset. Jokaisella sanalla on suurempi merkitys kuin sen sanoja koskaan osasi ajatellakaan.

" Hei, ootko käynyt kebabilla kun sun paita kiristää" Päivä, jona puin kouluun valkoisen kireän t-paidan, koin olevani pieni. Pieni ihminen, pienellä itsetunnolla, joka juuri sinä päivänä ajatteli näyttävänsä hyvältä. Ajatteli sopivansa muottiin ja mahtuvansa nimenomaiseen paitaan. Nuo sanat, jotka oli tarkoitus kuulla hauskana huulenheittona, muistuttavat tänäkin päivänä. Niinä päivinä kun en ole tyytyväinen itseeni.

" Onko sulla vitriini sun vanhoille adidas originaleille" Kun käytin lempparitennareita siihen asti, että ne kuluivat loppuun ja olin vihdoin ostanut uudet. Nimetön tulee, kumartuu ja kirjaimellisesti kesken koulun välitunnin pussaa uusia kenkiäni. Irvaillen kysyy, ovatko uusien tennareideni timantit aitoja. Kysyy ovatko vanhat kenkäni vitriinissä. Tallessa. Eivät olleet, tänä päivänä toivon, että olisivat olleet.

" Ei mennyt ihan sun tasoisesti " Sanat, jotka musersivat kun ylppäreiden jälkeen kirjoitin pisteen vajaan L:än psykasta. Sanat, jotka tuovat mieleen sen pettymyksen.

" Sä oot aiheuttanut mulle monen vuoden masennuksen " Sanat, jotka otin vastaan nöyrästi vaikka minun ei olisi edes tarvinnut. Sanat, joilla ei ollut muuta tarkoitusperää kuin satuttaa minua. Sanat, jotka sanottiin, vaikka kaiken takana minä olin se henkilö, joka yritti estää asioiden tapahtumista.

" Mä tuun sun luokse ennen kuin kello lyö 12, mä lupaan " Vaan tuo lupaus ei ollut minulle. Tuo lupaus oli tarkoitettu jollekin toiselle uudenvuoden aattona. Lupaus, jonka kuulin oven takana seistessäni, samalla kun luulin viettäväni vuodenvaihteen rakkaimpieni kanssa.

" MITÄ SÄ TEET. NYT SUORAAN KOTIIN " Muistan tasan miten tuo viesti oikeasti kirjoitettin kirosanoilla koristellen. Viesti, kun jäin kiinni tupakan poltosta, joka toi mukanaan suurta häpeää ja muistutti miltä tuntuu menettää luottamus.

" Mä muistan sen hetken, kun puhuin sulle ekan kerran " Hetki, jolloin ymmärsin, että olen juuri siellä missä minun kuuluukin olla. Hetki, joka teki minut onnelliseksi.

" Tykkään susta vuosi vuodelta enemmän " Lause, joka sai minut uskomaan, että olen tehnyt jotain oikein. Lause, joka sai minut uskomaan tähän hetkeen.

" Sä oot kaunis " Ei sananhelinää, vaan nuo hempeät sanat juuri herätessä kun itse tunnen nousseeni kuolleista.

" Mäkin rakastan sua " Ensimmäinen kerta, kun noilla sanoilla oli todellinen merkitys ja hetki, jonka tulen muistamaan ikuisesti.

Usein kysytään, oletko ihminen, joka sanoo ennen kuin ajattelee vai ihminen, joka sanoo mitä ajattelee. Ei ole oikeaa vastausta edeltävään kysymykseen, ainoa oikea vastaus on, ajatteletko miten sanomasi vaikuttaa sen kuulijaan?

Näihin tunnelmiin,
Heidi

Älä ole kopio

Kaksi ihmistä, kaksi persoonaa ja kaksi hyvinkin erilaista elämänfilosofiaa. Olemme Fransin kanssa hyvinkin erilaisia tietyissä asioissa, ajoittain ajattelen että olemme kuin yö ja päivä. Erilaisuutemme on opettanut meidät keskustelemaan asioista ja on ollut pakko oppia ymmärtämään toisenkin näkemyksiä, mikä ei aina kahdelle jääräpäälle ole ollut maailman helpoin asia. Välillä voittaminen on tuntunut palkitsevammalta kuin toisen kuunteleminen.

Siinä missä minä ajattelen asiat hamaan tulevaisuuteen, pystyy Frans keskittymään hyvällä tuurilla tulevaan viikkoon. Minä stressaan pääni puhki mitä jos- kysymyksillä, kun Frans elää hetkessä.

Minä ostaisin kaiken alennusmyynneistä ja säästäisin patjankin sisään. Frans ostaa jauhelihan ennemmin värin kuin kilohinnan mukaan. Minä tankkaan auton viidellä eurolla, Frans viidelläkymmenellä.

Minä siivoan koko ajan hieman, Fransin käsitys sotkuisesta kodista muodostuu pyykkivuoren ja pöllypallojen koon mukaan. Tässä asiassa olemme tosin pyrkineet löytämään jonkinnäköisen yhteyden.

Minä valvon yöt ja nukun päivät, Fransilla on unirytmi. Minä nukkuisin vaikka pommi räjähtäisi, kun taas Frans tarvitsee harmonisen hiljaisuuden tai vaihtoehtoisesti korvatulpat ja unilaput silmille.

Minä syön kun on nälkä tai kun muistan, Frans ymmärtää säännöllisen ruokailun tärkeyden. Koomista sinänsä, kun minähän se olen terveydenhuollon ammattilainen.

Frans on uskomattoman nopea sisäistämään ja muistamaan oppimansa asiat, minun pitää päntätä  ja repiä hiuksia päästäni.

Frans ei panikoi, minä kyllä senkin edestä. Ja jos Frans panikoi, tiedän että on aihetta ahdistua oikeasti.

Vaikka erilaisuus nähdään usein enemmän heikkoutena kuin vahvuutena ja olen usein kuullut lauseen "me oltiin vaan liian erilaisia" koen, että toisen puoliskon hyvät puolet saattavat joskus osittain kompensoida niitä omia heikkouksia. Jos minulla olisi puoliso, joka samalla tavoin ajautuisi paniikkiin kuin minä, istuisimme joka toinen ilta päivystyksessä pohtimassa syntyjä syviä. Tarvitsen ihmisen, joka käskee rauhoittumaan ja muistuttaa hengittämisestä.
Summa summarum, kukaan ei ole täydellinen. Eikä tarvitsekaan. Rakastumme ihmisissä yleensä juuri niihin piirteisiin, jotka meiltä itseltämme ovat kadonneet.

Yhdessä minässä on riittävästi, en tarvitse kopiota itsestäni.

Näihin tunnelmiin, Heidi.

Mikseri

Vaikka kuinka yrittäisin valehdella itselleni olevani järki-ihminen, käännyn aina tunteideni puoleen. Teot perustuvat fiilikseen. Hyvä fiilis potkii eteenpäin, mutta on opittava ammentamaan myös matalapaineesta. Ne huonommatkin fiilikset ovat monta kertaa tuottaneet lopulta hienoja asioita, sillä juuri silloin kun millään ei ole merkitystä, on vapaa.

Vapaa päästämään irti niistä ajatuksista, jotka vievät kapasiteetista turhaa tilaa. Vapaa antamaan lisää tilaa jälleen sille, millä on merkitystä. Vaikka vihaan jokaista painon tunnetta rinnalla, vaikeutta hengittää ja kireitä leukaperiä, koen että ne ovat niitä hetkiä, jolloin on minun hetkeni ajatella miksi. Miksi ja miten oppia hengittämään vapaasti. Kun on läpi elämänsä juossut, on vaikea pysähtyä. 

Pysähtyä miettimään, miten onnekas saakaan olla. Miten paljon hyvää ympärilleen on saanut. Miten jokainen menneisyyden teko on johtanut tähän hetkeen ja näihin ihmisiin. Katumus on turhaa, jos on tyytyväinen siihen missä on nyt. Miten pääsykokeet johtivat terkkariopintoihin, viininhuuruinen ilta kunnallisvaaleihin ja nuorisolautakuntaan, seminolo yhteisvideo Fransin kanssa duuniin pankin kanssa. Miten esiintymiskammoinen on oppinut puhumaan, miten tulta pelännyt tyttö oppi sytyttämään nuotion ja peittää nykyään keittiön pöydän kynttilämereen. Jokainen kirjoittaa lopulta oman tarinansa. 

Tarinan, jossa on alun ja lopun väliin mahtuvat, keskikohta, sivukujat, huiput sekä pohjat. Päähenkilöt, sivuhenkilöt, hyvät ja pahat roolihahmot.

Elämä on lopulta miksaus draamaa, kauhua ja komediaa. 

Näihin tunnelmiin,

Heidi