Edellinen vuosi vie seuraavaan

Vuosi 2017 valuu käsistä huimaa vauhtia ja pian on aika jälleen kokoontua uudenvuoden viettoon rakkaiden ympäröimänä. Vaikka edellinen vuodenvaihde tuntuu eiliseltä, on vuoden sisällä tapahtunut monia asioita, joista osa jää mieleen kirkkaana ja osa pölyttyy kirkkauden alla. Vuosi on ollut ajoittain hyvinkin rankka, mutta positiivista on, että hienot hetket muistuvat silti mieleen useammin kuin huonot.

Tammikuussa
Lähdettiin Fransin kanssa Maspalomakseen pakoon synkkyyttä. Nautittiin kauniista maisemista ja yhteisestä ajasta. Loman jälkeen paluu arkeen tuntui entistä raskaammalta, sillä suuntasin suoraan harjoitteluun terveyskeskukseen. Opin ohjaamaan, rokottamaan ja pistämään erinäisiä injektioita.

Helmikuussa
Frans pakkasi lätkäkassinsa ja lähti vaihtoon Espanjan Granadaan ja jouduimme sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen. Ensimmäinen viikko meni kyynelissä, mutta yksinoloon tottui ajallaan. Vietettiin hauska viikonloppu hyvän ystävän luona Helsingissä ja kärsittiin krapulasta porukalla nauraen. Olin paljon ystävieni kanssa, kunnes uskalsin kohdata itseni ja olla ajoittain myös yksin.

Maaliskuussa
Täytin 23, eikä se tuntunut pahalta. Vietin jälleen aikaani harjoittelussa, tällä kertaa lastenpsykiatrisella osastolla. Lähdin ehdolle kunnallisvaaleihin hyvin jännittyneenä, miettien mihin tuli lähdettyä mukaan.

Huhtikuussa
Jaoin tuhansia vaalikirjeitä ja juoksin ystävieni kanssa miljoonia portaita. Opettelin politiikan kiemuroita ja kävin monia mielenkiintoisia keskusteluja. Vaalien jälkeen pakkasin matkalaukun ja lähdin Espanjan auringon alle lataamaan akkuja.

Toukokuussa
Kävin katsomassa veljeäni laivastossa. Hiuksista lähti monta senttiä ja saimme opinnäytetyön aiheemme. Olimme parini kanssa kauhuissamme, että joudumme tekemään suunnitellusti 400h yhteistä työtä.

Kesäkuussa
Frans saapui kotiin ja juhlimme juhannusta Skaftungin rauhassa. Lisäksi tein paljon töitä ja kuljin suurimmaksi osaksi sairaalan ja kodin väliä.

Heinäkuussa
Kävimme särkänniemessä ja nautimme Tall Ships Racen ilmaiskonserteista. Otettiin Fransin kanssa härkää sarvista ja päätettiin toteuttaa pitkäaikainen haaveemme ja ottaa yhteyttä valkoisenpaimenkoiran kasvattajaan. En tiedä, uskoimmeko todella saavamme pentua.

Elokuussa
Ajoittain aurinko vielä paistoi eikä takkia ollut pakko käyttää, kuvattiin uutta banneria ja nautittiin viimeisistä kesän hetkistä. Minut valittiin nuorisolautakunnan jäseneksi ja olin onnellinen uusista haasteista. Meidän tuleva koiranpentumme syntyi.

Syyskuussa
Esiinnyttiin Liedon säästöpankin logomo- tapahtumassa. Koulu painoi niskassa kuin säkki tiiliskiviä.

Lokakuussa
Haimme pienen pentumme kotiin ja aloimme sopeutua elämään kolmestaan.

Marraskuussa
Juhlin isäni 50- vuotisjuhlia. Kävimme pentukuvauksessa. Olin usein väsynyt ja koulurepun tiiliskivet lisääntyivät. Teimme opinnäytetyötä ajoittain päätä seinään hakaten.

Joulukuussa
Sain ostettua jokaisen joululahjan. Auto on hajonnut liian monella sektorilla, enkä tiedä kestääkö se enää tätä talvea. Gigi on 99% sisäsiisti. Saatiin opinnäytetyöstä 5, enkä voisi olla ylpeämpi yhteisestä taistelustamme tuota kirjallisuuskatsausta vastaan. Jouduimme kolariin, mutta tänään saamme hymyillen hyvästellä vuoden 2017.

Näihin tunnelmiin,
Heidi

MUSTA JÄÄ

Haluan toivottaa jokaiselle mitä ihaninta joulua, tehkää aatosta teidän näköisenne. Ennen kaikkea nauttikaa rakkaidenne seurasta, sillä yhdessäolo ei ole milloinkaan itsestäänselvyys.

Tänään vietimme perhepäivää Fransin isovanhempien luona Ulvilassa. Sinne ajaessa tie oli sohjoinen, matka kesti kauan ja autossa oli ahdasta. Pieneen autoon ahtautui neljä ihmistä sekä koira. Mummoloissa meno oli melkoista. Ilahduttavaa oli, että isovanhemmat olivat silminnähden onnellisia siitä, että jälkikasvu lapsineen oli muistanut tulla jälleen vierailulle. Hetkestä on ajoittain vaikea nauttia koiran syödessä kaikki mitä edessänsä näkee, peläten tuon pienen polttavan viiksikarvansa kynttilöissä. Tänään muistin jälleen, mikä on tärkeintä.

Päivän pimetessä oli aika suunnata kotiin, ahtautua jälleen pieneen autoon. Koiralle oma turvavyö ja ihmiset kiinnittivät omansa. Jokainen tiesi sään olevan surkea, oli ajettava varovasti. Sen tiesivät kaikki. 58 kilometriä lähdön jälkeen tapahtui jotain, mitä emme osanneet odottaa. Auto lähti yllättäen täysin hallinnasta, heitellen keskellä 80 km/h tietä poikittain. Jokainen autossa oli hiljaa, kuski teki sen mitä pystyi. Ohjasi ojaan, kun ei suoraakaan enää päässyt. Siinä kohdassa suljin silmäni, tartuin koiran turvavyöstä ja pidin koiran lähelläni. Siinä lennettiin ja odotettiin mihin pysähdytään. Onneksi vastassa oli kallion tai puiden sijaan luminen kuoppa. Jokainen oli hiljaa. Kysyin ovatko kaikki kunnossa. Luojan kiitos olimme. Sammutimme auton ja kapusimme ulos, sillä välin noin viisi autoa oli pysähtynyt tien varteen huudellen miten meidän kävi. Sillä hetkellä tunsin tärinän lisäksi suurta ylpeyttä näistä ihmisistä. Yksi soitti ambulanssin, toinen paloauton ja kolmas selvitti missä ylipäätään olemme.

Tämän kaiken keskellä kukaan meistä ei ollut muistanut ilmoittaa Fransin vanhemmille, että ajauduimme tieltä. He olivat pysähtyneet tien varteen ja huusivat vain "mitä te siellä teette?".  Fransin isä sanoi tehneensä nopean katsauksen tunnistettuaan meidät; neljä ihmistä ja koira. Kaikki ulkona autosta ja omilla jaloillaan. Paikalle pysähtynyt mies tarjosi meille hädän hetkellä kyydin kotiin. Sanoi koiran olevan tervetullut kyytiin, teki tilaa autoon. Tilaa meille, kun tarvitsimme apua.

Auto hinataan joulun jälkeen Raisioon. Lopulta kuitenkin pelti on vain peltiä, uutta elämää ei saa kukaan. Nautitaan siitä, mitä meillä on nyt.

Näihin tunnelmiin,
Heidi

Jaksatko?

Eniten ärsyttää pimeys ja kylmyys, talvi siis itsessään. Tämä ajanjakso, joka jokaisena vuotena saa ajattelemaan kuinka hienoa olisi asua auringon alla. Kun fyysisesti nousee sängystä on pimeää, kun pää herää kropan mukana, on jälleen pimeää. Silloin kun voisi olla odotettavissa auringon pilkahdusta, sataa yleisesti vettä. Ja nykyajan nuorena, kumisaappaat ovat edelleen kaupan hyllyllä. Oman mausteensa tuo meidän reilu kolmen kuukauden ikäinen pentumme, joka innoissaan ymmärtää, että jäällä pääsee kovaa ja sateella on kivempi seistä paikallaan. Vinkkinä jokaiselle koirasta haaveilevalle, sijoita osto kevääseen.

Märkien sukkien ja liian kevyiden takkien ohella on kirjoiteltu opinnäytetyö pakettiin, valmisteltu noin kaksikymmentä ennakkotehtävää, puhuttu politiikkaa sekä kuvailtu videoita. Tavattu ystäviä ja monia uusiakin tuttavuuksia. Syksy on siis ollut suhteellisen kiireinen ja pohdinkin pitäneekö huolestua, kun puhelin on kateissa joka toinen tunti. Aivojen kapasiteetti alkaa olla selkeästi aika lailla käytetty. 

Nyt kun koulu tarjoaa pienen hengähdyshetken, on olo kuitenkin tyhjä. Jokaisen stressaavan ajanjakson jälkeen tulee tunne; mitä seuraavaksi. Jatkuvasti on oltava etsimässä seuraavaa projektia, on mentävä eteenpäin ja kehitettävä itseään. Miksi on niin vaikeaa hetken aikaa, vain olla. Eräs ystäväni sanoi kerran, että pyörä on pysäytettävä ennen kuin sillä ajaa seinään. Ajoittain on vaikea ymmärtää omia voimavarojaan, juostessaan eteenpäin hullunkiilto silmissä. 

Syksyn aikana olen huomannut myös monen muun menevän liiankin lujaa. Tuleeko meille kiire ennen vuodenvaihdetta. Kiire purkittaa mennyt vuosi tai kiire toteuttaa suunnitelma, että tämäkin vuosi oli edellistä parempi.

Milloin elämästä tuli täydellisyyden tavoittelua. 

Näihin tunnelmiin, 

Heidi