Stand uppia

Lauantaina suunnattiin Santsan kanssa vahtimaan Kapea aka Carlosta, Kun Kaisalla oli säbämatsi. Kaisa kyseli meiltä mitä kaikkea halutaan syödä taikka juoda, palkkioksi siitä että vahditaan tota nuorta miestä, ja mä vaan ihmettelin että miten tollaselle luppakorvalle edes vois sanoa ei. Olin väärässä. Maailman söpöimmän karvakasan alta löytyy sen sortin adhd luonne, että lopputulos oli Kape 1 Heidi 0. 

Kaisan palattua kotiin, hän ilmoitti meille että lähetään Klubille katsomaan stand uppia. Siitä sitten kiireellä kotiin valmistautumaan iltaan ja kaupan kautta nokka kohti Klubia. Kiitos ystävämme joka on aina myöhässä aikataulusta, oltiin paikalla minuuttia ennen kun itse show alkoi. Itse esitys oli aivan mahtava! Koomikot vaihtuivat hyvin väliajoin eikä tunnelma lässähtänyt siksi että joku olisi laukonut samaa vitsiä liian pitkään. 

Puolentoista tunnin hekotuksen jälkeen päätettiin jatkaa matkaa vielä muutamille, ja eksyttiinkin Red Hot Chiliin. Kipattiin muutamat ämpärit ja naurettiin toiset puolitoista tuntia. Ihan mahtava ilta, kerrankin vähän spesiaalimmalla ohjelmalla. Ja tällä kertaa oli mun vuoro hipsiä subi kainalossa kotiin. 

Kiitos jo tähän asti tulleista kommenteista kysymyspostaukseen. Lisää saa laittaa ja vastailen niihin loppuviikosta videon merkeissä.

Hyvää yötä, Heidi.

 



Mitä haluaisit tietää

Vaikka blogini onkin vielä varsin nuori, tiedän ruudun toisella puolella olevan mukava määrä lukijoita. Nyt onkin siis teidän aikanne avata sanaiset arkunne ja kysyä minulta mitä mieleen juolahtaa! Onko jotain mitä haluaisit tietää, muttet ole saanut kysyttyä? Kysymyksiä voi jättää kommenttiboksiin ja laittakaa toiveita jos haluatte vastaukset videolla.  Kiitos jo etukäteen <3

ps. oon nyt pari päivää manannut että miks flunssassa ei koskaan voi nousta korkea kuume. Siis sen kerran kun sitä oikeesti toivoo, niin ei. Kuka jaksaa 3 viikkoa räkäpääjumi- oloa, johon voi todeta vaan että oot kipee, mut et sit kummiskaan. Toinen asia mitä oon manannut on että miks hitossa nykyään aina kun oon kipee mulla on se nimenomainen flunssa. Mielummin ottaisin sen parin päivän yrppätaudin, just saying..

Innolla odottaen, Heidi.

Hyvä seura parempi mieli

Sain vihdoinkin aikaseksi hyödyntää päivänvaloa ja napsia muutamat kuvat Sannen avustuksella. Aamupäivä meni siis kuvauspaikkoja metsästäen ja kuvakulmia miettien, sähläyksestä huolimatta saatiin ihan hyviä kuvia. Mä oon kyllä paljon parempi kameran takana kuin sen edessä, ei vaan oo mun vahvuus toi poseeraus. Haha.

Kuvaamissession jälkeen suunnattiin kauppaan, jonne oli suunnannut muutama muukin. Ihmiset hamstraa perjantaisin ruokaa kun hullut, koska siihenhän voi kuolla että vaan siwa on auki lauantaisinkin klo 24 asti.. jep. Sen jälkeen oltiin sovittu treffit Jennille, jossa vietettiin iltaa hyvän ruuan ja uuden Vain elämää kauden parissa. Tällasilta ruuan rakastajilta ei kestänyt kauan keksiä mitä pöydässä tarjottaisiin ja päädyttiinkin tomaattipestopastaan, itse tehtyihin sämpylöihin, muffinsseihin sekä dippivihanneksiin. Viiniä unohtamatta. Helppoa mutta herkullista.

Toi Vain elämää avausjakso sai mut jotenkin miettimään miten mahtavia tyyppejä on saanut kerättyä ympärille. Mulla on paljon kavereita mutta vaan pieni osa niistä on mun ystäviä. Ja ystävällä tarkoitan ihmistä jonka kanssa saa olla täysin oma hölmö itsensä. Ihmistä joka sanoo sulle kun käyttäydyt idioottimaisesti. Ihmistä joka tukee sua missä tilanteessa tahansa. Meiän ilta oli täynnä naurua kun puitiin vanhoja asioita ja naurettiin kuinka tyhmiä me ollaan joskus oltu, mietittiin miten porukka on muuttunut ja miten ollaan ylipäätään tutustuttu toisiimme. Jotain oon oikein tehnyt kun mulla on teiät.

Näihin tunnelmiin, Heidi.

 

Oot outo

Meillä kaikilla on omat oudot tavat, joista ei välttämättä jokaisen kaduntallaajan kanssa aleta keskustelemaan. Osaa niistä ei välttämättä itse pidä niinkään outona, kun taas kaveri vieressä voi miettiä et ei tollakaan kaikki oo ihan himassa.. Silläkin uhalla, tässä muutamia mun outoja tapoja.

1) Oon siinä suhteessa perfektionisti että mun on aina pakko viikata mun vaatteet. Voin viikata mun vaatekaapin parikin kertaa viikossa, mielellään kaiken pitää myös olla värijärjestyksessä. Ja jos meen jonnekkin kaverille yöksi, mun on pakko viikata mun vaatteet johonkin tiettyyn nurkkaan siistiin pinoon.

2) Koska automaatilla käynti tai verkkopankkitunnuksien käyttö on muka vaivalloista, oon tehnyt mun kännykkään "taskupankin", jossa on siis mun tilin saldo ja josta aina miinustan summan kun jotain ostan. Tosi kätevä varsinkin klo 3:00 kännimatkalla kotiin, kun on vaan pakko saada se päivitettyä. not..

3) 5 on mun onnennumero, ja valitsen sen aina jos mun käsketään sanoa joku luku. Jos sitä ei saa valita käy myös 55 555 5555 55555 ja sitä rataa..

4) Jos joskus satun katsomaan keno arvontaa iltaisin (se siis missä ne keltaset pallot tulee sieltä masiinasta ja niissä on joku numero), niin katon vaan tuleeko sieltä sellasia palloja että niistä luvuista löytää 5 kertaa vitosen esim. 45 56 55 25 5. Jos ei tuu niin jotain huonoa tapahtuu.  Selväjärkistä eikö.

5) Herätyskellon hälytykset pitää olla aina tasatunnein, taikka vartin välein. Herätys 7:03 ei käy.

6) Sama pätee äänenvoimakkuuksiin vol 20 25 tai 30 käy, vol 22 ei.

7) Ostan aina kaupasta mynthonin extra väkeviä kurkkupastilleja vaikkei mulla edes satu kurkku. Toi tapa mulla on ollut jo varmaan 10 vuotta.

8) Pelkään niin paljon mennä meiän rappukäytävään iltaisin, että mun kavereiden pitää odottaa auton kanssa pihalla niin kauan että pääsen ovesta sisään. (se talo on niin hämärä että musta tää tapa ei oo outo, mun kaverit on toista mieltä.)

9) Mulla on myös tapana diagnosoida itelleni aika usein syöpä tai sydänkohtaus. Tai muuten vaan joku tappava lepra. (tän tyhmän tavan tiedostan kyllä, ja siitä koitan päästä eroon.)

10) En oo koskaan sanonut yhtään kirosanaa vanhempieni kuullen, enkä isovanhempien.

Haha, alko jo itteäänkin huvittaa nää jutut.

Näihin tunnelmiin, Heidi.

Rinnat niinkuin riippakivet

Nyt kun tää asia varmistui, voin vihdoin kertoa myös teille mun tulevasta rintojenpienennys- leikkauksesta. Oon niin innoissani että vihdoin mulle tuli tällainen mahdollisuus, sillä oon kärsinyt isoista rinnoista niin kauan kun muistan. Ja nyt moni varmaan miettii miks käytän sanaa kärsinyt..

1) Selkä, hartia ja niskakivut ei oo kauheen mukavia vaivoja ja viikottainen hieronta ei oo kovin halpaa hupia. Siihen päälle vielä päänsärky niin avot.

2) Juokseminen, onhan se ihan jees että noi pallot heiluu idästä länteen niin että menee askeleetkin sekasin.

3) Itsensä kipeeksi maksaminen rintaliiveistä, sillä vaan leveemmillä ihmisillä on isommat rinnat. jep..

4) Ilman niitä näyttääkin sitten 80- vuotiaalta. Koska maanvetovoima.

5) Ihmisten tuijotukset niinkun olisin jotenkin epänormaali.

6) Ihmisten vihellykset jos kerran vuodessa satun kulkemaan pelkällä topilla.

7) Myös ihmisten huutelu on vähän awkward.

8) Kaikki huhupuheet siitä miten olen ylimielinen ja kuljen tissit tyrkyllä.

9) Oikeestaan kaikki ihmisten keksimät lempinimet jotka on muka niin hiton hauskoja.

Joten joo, en voisi olla enemmän innoissani!  En oikeestaan osaa vielä edes jännittää kun en tiedä vielä tarkkaa leikkauspäivää, mutta ehkä kaikki konkretisoituu kun lähete leikkaukseen tipahtaa postiluukusta. Tähän väliin on pakko sanoa, että en oo kyllä yhtään tyytyväinen TYKSIN asiakaspalveluun. Lääkäri oli niin tympeä ja negatiivinen että munkin päässä alkoi pyöriä jo kaiken maailman komplikaatiot. Sain kuulla 20 minuutin palopuheen siitä miten en tulevaisuudessa välttämättä pysty imettämään, ja vaikka kuinka yritin kyseisellä rouvalle selittää olevani tietoinen asiasta, ei keskustelulle tullut loppua. nojoo...

Leikkaukseen mennään aamulla ja iltapäivällä pääsee jo kotiin, ellei mahdollisia komplikaatioita ilmene. Sen jälkeen kuukausi pidetään tiukkoja rintaliivejä 24/7 ja vältetään muuta kuin selällään nukkumista. Onneksi oon vielä nuori ja ihon ainakin pitäisi toipua suhteellisen hyvin.

Näihin tunnelmiin, Heidi.

Opiskelijaelämää

Silleen sivusta seuraajan näkökulmasta..

Kun valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2013, ajattelin että välivuoden pitäminen on ihan ok mutta kouluun pääseminen on silti prioriteetti numero yksi. No empäs sitten päässytkään.. Mutta parempi puoliskoni pääsi, ja olen hänestä erittäin ylpeä. Ensin puolivuotta inttileskeyttä (vihaan tota sanaa.. siis mikä hiton LESKI??) ja siitä suoraan seuraamaan toisen opiskelijaelämää. Koska Frans aloitti koulun kesken lukukautta, ei hänellä ollut sen kummemmin menoja koulun takia, mitä nyt muutamia tenttejä sekä niihin lukemista. Itse ehkä enemmänkin hätistin häntä menemään ja tutustumaan muihin kyltereihin.

Nyt uuden lukukauden alettua homma on kuitenkin kääntynyt aivan päälaelleen. Siis oikeesti.. mun ainoot kysymykset on että miten noiden opiskelijoiden maksa ja budjetti kestää tollasta juhlimista. Ja siihen päälle kun pitäs vielä kuitenkin opiskellakkin. En väitä etteikö mua joskus ketuttais kun toinen yks risti kaks- askelein subi kainalossa lösähtää sohvalle. En väitä etteikö mun seurana ois lähipäivinä  ollut usein Känni-Frans sekä Krapula-Frans. Enkä väitä että kännikuorsaus ois mun lempparijuttuja.

Mutta mun mielestä mulla ei oo oikeutta kieltää toista menemästä jonnekkin, jonne menemisen se on kuitenkin ansainnut kovalla työllä lukiessaan pääsykokeisiin. Ja vaikka mua moni asia kolmen aikaan yöllä ketuttaakin, niin on se hellyyttävää miten toinen analysoi mun blostauksia (kuulemma blogi+postaus) ja kertoo miten huikeen hauskaa on taas kerran ollut. Kaikki ne tarinat saa mut ikävöimään koulua vieläkin enemmän. Ehkä 2015 alkaa mun oma opiskelijaelämä.

Hyvää yötä. Heidi.

 

Mimmit bikineis

Ei en aio jakaa kuvia mun bikinivartalostani vaan tämä postaus on osoitettu tänään alkaneelle Martina ja hengenpelastajat ohjelmalle. Oon odottanut tota ohjelmaa kun kuuta nousevaa, sillä halusin nähdä onko se täyskopio Viidakon tähtösistä. Samat mimmit, samat silkkarit ja yhtä pienet pikkubikinit.

Vaikka media Martina Aitolehdestä onkin luonut välillä suhteellisen negatiivisen kuvan, nousi tän ensimmäisen jakson myötä pisteet ainakin mun silmissä. Tarpeeksi tiukka asenne sopiakseen "hengenpelastajankouluttajaksi", tekee mimmeille selväksi että rannalle ei ole tultu esittelemään itseään vaan opettelemaan hengenpelastamista.

Itse kilpailijat.. Nojoo, mua ei yllättänyt yhtään että neidit Sieppi sekä Särkkä ovat mukana skabassa (Sarahan on mukana jokaisessa syksyllä alkavassa sarjassa..). Kuten itse kilpailija Nora Vuorio totesi "Olisin luullut että täällä on enemmän urheilijoita, mutta täällä onkin vain missejä". Muuten porukka vaikuttaa ihan hyvältä ja tasavertaiselta. Jos tän päivän päätteeksi pitäisi valita lempparit niin  ne on Minna Sara, Jasmine Tukiainen sekä Linda Manuella.

Voin kuullostaa kylmältä, mutta en usko että enempää kuin kahta ihmistä kiinnostaa itse ne hengenpelastajan paperit. Muille motiivina toimii maine ja mammona. Ohjelmalta toivoisin enemmän kunnon toimintaa ja vähemmän pyllyn pyöritystä, mutta se taitaa olla turha toivo.

Hyvää yötä. Heidi.

Crossfittiä sekä beerbongia

Eilen lähdettiin kaverin innostamina testaamaan Crossfittiä. Aamulla siis treenikamat niskaan ja aamupala naamariin (jos puolikas piltti sellaiseksi lasketaan...) Jotenkin mua jännittää tollaset uudet tilanteet, kun ei oikeen tiedä mitä tulee tapahtumaan. Mutta tunti oli oikeesti ihan mahtava. Tosi rankka mut ainakin tuntuu siltä et jotain on tehty. Suosittelen lämpimästi testaamaan!

Pienen hengähdyksen jälkeen alkoi valmistautuminen Paulan synttärikemuihin, ja pienen vaatetukkameikki kriisin jälkeen sain luotua silmää miellyttävän lookin. Syksyä kohden mentäessä tummat huulipunat löytää tiensä mun meikkipussiin. Ei huulikiillot vaan huulipunat.

Paikanpäällä meitä odotti synttärisankarin lisäksi kannullinen itsetehtyä mojitoa sekä beerbong pöytä.  On mahtavaa kun juhlissa on jonkunnäköistä ohjelmaa ja huomaa että järjestäjä on panostanut illan viihtyvyyteen. Musiikki raikasi ja jostain kumman syystä mä olin se, jonka kuppiin se pallo aina löysi tiensä. Kiitos Sanne sun heittotaidoista. Toisaalta synttärisankari heitti pallon oman puolen kuppiin kaksi kertaa joten.. Levottomien juttujen ja viinanhöyryisen sönkötyksen saattelemina jatkettiin iltaa Turun yöelämään, jossa oli Fight Back runin jatkobileet.

Valitettavasti en taaskaan, niinkun en koskaan kun pitäisi valokuvata, kävellyt kännykkä kourassa kuvia räpsien (ja joo kaikki kuvat siis kännykällä, koska en edes omista kameraa). Tästä syystä kuvasaldo siis hippasen pieni. En siis ollut yksin noissa bileissä vaikkei kuvissa muita esiinnykkään :D

Mua voi seurata instagramissa nimimerkillä lehtonenheidi, sinne päivittelen kuvia useammin.
Onko teillä kokemuksia crossfitistä? Mitä ootte tykänneet? Kommentoikaa rakkaat lukijat.

Hyvää yötä. Heidi.

Videokuulumisia

Koska mobiililaitteilla katsoessa, on videossa joku hämminki, niin alla suora linkki videoon.

https://www.youtube.com/watch?v=Th6uP8j4_hY 

Siinä olis mun ensimmäinen videopostaus. Pahoittelen kuvanlaatua, pitää vissiin opetella tätä teknologian käyttöä. Miks toi näkyy noin pienenä? 

Harjoitus tekee mestarin eikö?

Mitä mieltä ootte? Mielellään otan vastaan parannusehdotuksia!

Hyvää yötä. Heidi.

Mistä on normaali päivä tehty

Kello pärähtää soimaan siinä ysin maissa. Tunnin torkuttamisen jälkeen kerään itteni ja sitten silmät sykkyrässä suihkuun. En todellakaan oo aamuihminen.  Enkä myöskään aamupala ihminen. Haluisin kyllä olla mutta jotenkin en oo koskaan oppinut sen hienoutta.

Yhdentoista maissa pääsen kotikotiin, jossa mua vastassa on aina yhtä innokas karvanoppa. Koirissa on se hyvä puoli että ne ei koskaan tuomitse. Vaikka kaikki menis päin prinkkalaa, niin häntä senkun heiluu. Kun Rambo vihdoin päättää nukahtaa, mä saan syödä rauhassa ja tsekata mitä tapahtuu BB-talossa (joojoo se 24/7 on pakko olla joka vuosi).

Iltapäivisin kun poikaystävä hilpasee opiskelijabileisiin, on kavereiden aika. Tänään auteltiin Sannen kanssa Jennin muutossa, vaikka en tiiä kuinka paljon apua musta oli levottomuuden noustessa potenssiin sata. Toivottavasti edes jotain hyötyä <3 Nälän iskiessä päätettiin vielä pyöräyttää Sannen kanssa illalliseksi lasagnea.

Iltahommiksi vielä CV:n päivitys, pari koneellista pyykkiä sekä tiskikoneen tyhjennys. Nyt ulko-ovi kävi joten on aika kömpiä oman kullan kainaloon.
Näistä on mun normaali päivä tehty. Normaalista arjesta sekä rakkaista ihmisistä.

Hyvää yötä. Heidi.

#KUTSUMUA

Lukiolaistenliitto laittoi liikkeelle mahtavan #kutsumua-kampanjan, jolla pyritään vähentämään kiusaamista, sekä sen hiljaista hyväksymistä. Mahtava idea jakaa tätä kampanjaa juurikin netissä, sillä tän SOME-kulttuurin takia kiusaaminen on tuplasti helpompaa kuin ennen vanhaan. Enää pelkkä kotiinmeno ei välttämättä lopeta kiusaamista.

Haluaisin sanoa niin paljon, mutta on vaikeeta pukea sanoja lauseiksi. Toisaalta haluaisin pitää pitkän saarnan kiusaajille, mutta samalla haluaisin ravistella kiusattuja, jotta he eivät sortuisi kiusaajien tahtoon (enkä tarkoita tällä että kiusatuksi joutuminen on omaa syytä, vaan että pitää myös oppia pitämään puoliaan) , sillä sehän on kiusaamisen idea, nimitellään ja haukutaan muita että tuntisi itsensä paremmaksi. Uskallanpa väittää, että jokainen ihminen joka kiusaa, on joko kateellinen, epävarma itsestään tai muista asioista elämässään.

Uskalletaan olla omia itsejämme. Opitaan pitämään omaa ja toisten puolta. Aina löytyy joku joka ei pidä susta sellaisena kuin olet.  Mutta ainakin mun elämästä sellaset ihmiset voi suksia sudaniin.

Näin olet mukana: Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan! Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.

Mitä mietteitä teillä on kiusaamisesta? Ootteko jo jakaneet oman kuvanne?

Hyvää yötä. Heidi.

Kuka minä olen

Kello lähenee puoli kolmea ja täällä mä silmät ristissä pähkäilen että a) mikä on banneri b) mikä on gadget ja c) miksi kaikki pitää toteuttaa aina öisin. Oikeesti. Miks?

Mutta siis luulen että pieni esittely on tarpeen, että saadaan teille lukijoille selväksi kuka täällä ruudun takana näpyttää. 

Olen siis Turkulainen, ellei vielä oo käynyt ilmi tästä mun ihmeellisestä kirjotustyylistä, kaksikymmentävuotta tuli mittariin viime maaliskuussa ja mun puolesta enää ei tartteis vanheta. KAKSKYMMENTÄ. Kuullostaa ihan liian paljolta. Tällä hetkellä asustellaan poikaystävän kanssa kupittaalla, mutta paljon pyörin myös kotikotona vanhempien nurkissa hoitamassa uutta hauvavauvaa Ramboa. Perhe on mulle hurjan rakas ja siihen kuuluu äidin ja isän lisäksi myös pikkuveli.

Mun päiviin kuuluu tulevaisuuden suunnittelua, sillä en oo oikeen selvillä siitä mitä haluan tehdä tai opiskella. Kaks kertaa oon hakenut Turun oikeustieteelliseen, mutta nyt on aika sanoa tuomarin uralle heipat ja suunnata nokka kohti uusia haasteita. Journalistiikka ja media-ala yleisesti kiinnostaa. Oon innokas valokuvaaja, mutta amatööri, vielä.

En halua laittaa mun blogia mihinkään tiettyyn kategoriaan, sillä "naurukohtauksia" tulee sisältämään postauksia laidasta laitaan. Lapsenmielisyydellä ja sarkasmilla höystettyjen postauksien lisäksi pyrin löytämään sen sisäisen "aikuisuuden", ja kirjoittamaan myös jostain järkevästä. Kommentoikaa, kertokaa omia mielipiteitä, sillä se on bloggaamisen salaisuus. Vuorovaikutus. 

Mikä on ensivaikutelma? Miellyttääkö banneri?

Hyvää yötä. Heidi.