Saatiinpahan vihdoin kuvattua "kumpi meistä"- haaste. Mä tykkään kyllä kovasti toteuttaa näitä, eli jos haluatte nähdä tällaisia useamminkin niin laittakaahan kommentiboksiin vaan viestiä tulemaan! Pidemmittä puheitta, olkaa hyvät, tässä se on:
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
lauantai 19. joulukuuta 2015
Design House Stockholm
Hyvää huomenta. Kyllä huomaa että joulun alla kaikki asiat kerääntyy ja miljoona asiaa pitää hoitaa ennen kun maailma pysähtyy joululevolle. Kouluasioita hoidellessa on kyllä välillä tuntunut, että saa juosta pää kolmantena jalkana, jotta sais kaikki opintopisteet kasaan ja tentit hoideltua.
Anyhow, halusin tulla vinkkailemaan teille eräästä ihanasta pohjoismaalaisesta brändistä, joka erikoisella muotoilullaan on tehnyt ainakin muhun vaikutuksen! Kyseessä on siis Desing House Stockholm. Nämä tuotteet ovat niille, jotka etsivät laadukasta sekä omaperäistä kaunistusta kotiinsa. Itse olen erityisen rakastunut kaikkiin heiltä löytyviin lamppuihin, ottaisin niistä jokaisen kotiini, jos vain kukkaron nyörini olisivat hieman pulleammat!
Onneksi arpaonni suosi minua ja kotiutin heiltä ihanat Wawe hangerit, jotka erikoisella aaltomaisella muotoilullaan piristävät mukavasti eteistä. Saanpahan vihdoin heittää ylisuuren rekkini pois viemästä tilaa.
Teillä rakkaat lukijat on myös mahtava tilaisuus voittaa Desing House Stockholmin tuotteita. Seuraamalla instagramissa dhsfinland, saatte lisätietoja miten osallistua heidän mahtavaan joulukalenteriinsa! Joka päivä arvotaan mahtavia tuotteita, ja jos oma koti kaipaa piristystä tai pukinkontissa on vielä tilaa niin kipinkapin koittamaan jos jouluonni suosisi!
pppsss! Huomiseksi raivataan vihdoin Fransin kanssa aikaa ja kuvataan meidän video joten olkaahan kuulolla.
Näihin tunnelmiin ja ihanaa joulunodotusta! Heidi
Anyhow, halusin tulla vinkkailemaan teille eräästä ihanasta pohjoismaalaisesta brändistä, joka erikoisella muotoilullaan on tehnyt ainakin muhun vaikutuksen! Kyseessä on siis Desing House Stockholm. Nämä tuotteet ovat niille, jotka etsivät laadukasta sekä omaperäistä kaunistusta kotiinsa. Itse olen erityisen rakastunut kaikkiin heiltä löytyviin lamppuihin, ottaisin niistä jokaisen kotiini, jos vain kukkaron nyörini olisivat hieman pulleammat!
Onneksi arpaonni suosi minua ja kotiutin heiltä ihanat Wawe hangerit, jotka erikoisella aaltomaisella muotoilullaan piristävät mukavasti eteistä. Saanpahan vihdoin heittää ylisuuren rekkini pois viemästä tilaa.
Teillä rakkaat lukijat on myös mahtava tilaisuus voittaa Desing House Stockholmin tuotteita. Seuraamalla instagramissa dhsfinland, saatte lisätietoja miten osallistua heidän mahtavaan joulukalenteriinsa! Joka päivä arvotaan mahtavia tuotteita, ja jos oma koti kaipaa piristystä tai pukinkontissa on vielä tilaa niin kipinkapin koittamaan jos jouluonni suosisi!
pppsss! Huomiseksi raivataan vihdoin Fransin kanssa aikaa ja kuvataan meidän video joten olkaahan kuulolla.
Näihin tunnelmiin ja ihanaa joulunodotusta! Heidi
perjantai 13. marraskuuta 2015
Kumpi meistä
Ajateltiin Fransin kanssa tehdä sellainen "kumpi meistä"- videopostaus. Tarvitaan kuitenkin teidän apua, jotta sen toteuttaminen ylipäätään on mahdollista. Joten joten, jos kiinnostusta tällaiseen löytyy niin laittakaahan kommentiboksiin rohkeasti kysymyksiä meille.
Kyseinen leikki on varmaan monelle tuttu esimerkiksi häistä, eli siis kysymys kuuluu vaikka, että kumpi meistä tekee useammin ruokaa. Ja sitten me mietitään kumpaan kysymys sopii paremmin. Kysymyksiä voi laittaa vaikka marraskuun loppuun asti, niin päästään sitten kuvailemaan. Mä ite tykkään tällasista haasteista tosi paljon ja on kiva tehdä videomateriaalia taas pitkästä aikaa.
Palailen vielä viikonloppuna muiden juttujen parissa.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
Palailen vielä viikonloppuna muiden juttujen parissa.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
lauantai 31. lokakuuta 2015
Ole rohkea ja ystävällinen
Rohkeutta etsimässä? Helpoin tie käy hoitsuopintojen kautta.
Aloittaessani terkkarin opinnot. Mua pelotti. En tiennyt mistään mitään, hyppäsin suoraan johonkin ihan uuteen, jota en ollut ajatellutkaan. En kuitenkaan kadu hetkeäkään, että tein sen valinnan.
Mä oon sosiaalinen, mutta ei se tarkoita ettenkö pelkäisi kun joudun esiintymään. Me ollaan jouduttu pitämään paljon esitelmiä, puhumaan luokan edessä muillakin kielillä kuin sillä omalla äidinkielellä. Ja se on kyllä kasvattanut mua. On hienoa huomata miten paljon esiintymiskammo on helpottanut. Pitää vaan katsoa pelkoa silmiin. Eipä se maailma siihen kaadu vaikka sinne lavalle pyörtyisikin, saapahan nauraa kiikkustuolissa.
Meidän täytyy oppia luottamaan koulussa aika paljon toisiimme. Me annetaan pistää toisiamme niin monta kertaa, että toinen onnistuu. Me annetaan injektoida itseämme, jotta toinen voi harjoitella. Ja kyllä se vaatii rohkeutta, eihän se mukavalta tunnu mutta se on vaan kaikkien etu, että me toimitaan koekaniineina, jotta sitten kun joku on oikeesti sairas niin me osattais hoitaa hommamme hienosti.
Me maataan luokan edessä tissit paljaana, jotta toinen saa harjoitella miten EKG- otetaan. En mä tiedä onko kenenkään mielestä maailman siisteintä, että 15 ihmistä tuijottaa sua kun makaat nakuna, mutta niin se vaan menee. Yhteisen hyvän puolesta.
Mun mielestä eniten rohkeutta tarvitaan kuitenkin, kun mennään harjoitteluun. Siellä opetellaan ottamaan vastuu ihmisen hengestä. Me ollaan vastuussa, siitä ettei potilas X kuole. Ja se on aika raskas vastuu, ellei siihen ole valmis. Sen takia, on meidän vastuulla opiskelijoina harjoitella niin hyvin, että voidaan työelämään astuessamme olla varmoja siitä, että tehdään työmme niin hyvin kuin mahdollista ja ollaan valmiita seisomaan tekojemme takana.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
Aloittaessani terkkarin opinnot. Mua pelotti. En tiennyt mistään mitään, hyppäsin suoraan johonkin ihan uuteen, jota en ollut ajatellutkaan. En kuitenkaan kadu hetkeäkään, että tein sen valinnan.
Mä oon sosiaalinen, mutta ei se tarkoita ettenkö pelkäisi kun joudun esiintymään. Me ollaan jouduttu pitämään paljon esitelmiä, puhumaan luokan edessä muillakin kielillä kuin sillä omalla äidinkielellä. Ja se on kyllä kasvattanut mua. On hienoa huomata miten paljon esiintymiskammo on helpottanut. Pitää vaan katsoa pelkoa silmiin. Eipä se maailma siihen kaadu vaikka sinne lavalle pyörtyisikin, saapahan nauraa kiikkustuolissa.
Meidän täytyy oppia luottamaan koulussa aika paljon toisiimme. Me annetaan pistää toisiamme niin monta kertaa, että toinen onnistuu. Me annetaan injektoida itseämme, jotta toinen voi harjoitella. Ja kyllä se vaatii rohkeutta, eihän se mukavalta tunnu mutta se on vaan kaikkien etu, että me toimitaan koekaniineina, jotta sitten kun joku on oikeesti sairas niin me osattais hoitaa hommamme hienosti.
Me maataan luokan edessä tissit paljaana, jotta toinen saa harjoitella miten EKG- otetaan. En mä tiedä onko kenenkään mielestä maailman siisteintä, että 15 ihmistä tuijottaa sua kun makaat nakuna, mutta niin se vaan menee. Yhteisen hyvän puolesta.
Mun mielestä eniten rohkeutta tarvitaan kuitenkin, kun mennään harjoitteluun. Siellä opetellaan ottamaan vastuu ihmisen hengestä. Me ollaan vastuussa, siitä ettei potilas X kuole. Ja se on aika raskas vastuu, ellei siihen ole valmis. Sen takia, on meidän vastuulla opiskelijoina harjoitella niin hyvin, että voidaan työelämään astuessamme olla varmoja siitä, että tehdään työmme niin hyvin kuin mahdollista ja ollaan valmiita seisomaan tekojemme takana.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
maanantai 19. lokakuuta 2015
Polkuja
Alotan sillä, että oon uskomattoman ihmeissäni siitä miten moni tietää mun blogin. Tottakai äippä ja kaverit lukee, mutta se että myös tuttujen tutut sanoo et on lukenut mun juttuja. Se olkoon tän päivän piristys, koska se tuntuu mahtavalta. Kiitos.
Muuten on kyllä ollut tänään ihan shaiba olo. Syysloma ei tuntunut lomalta ollenkaan, en tiedä miksi. Ei mulla ollut ees sen suurempaa kiirettä, mutta jonkunnäkönen voimattomuus silti. Uskon tohon herra auringon voimaan, enkä ihmettele yhtään miksi mieli on enemmän maassa syksyisin. Inhottavia asioita sattuu ympärille oleville ihmisille, ja kaikkien paha olo tuppaa aina tiivistymään yhteen pakettiin, jolloin niiden asioiden käsittely vetää mielen matalaksi, vaikkei ne muhun välttämättä liittyisikään.
Tein vähän aikaan sitten persoonallisuustestin (16 personalities, joka on muuten maaginen testi), ja sen tulos osui enemmän kuin nenä päähän. Mä tiedostan olevani todella tunne- ihminen. Mun mielialat heittää itkusta nauruun sekunnissa ja mun on vaikea tehdä päätöksiä pelkän faktatiedon perusteella. Oon sellanen kanaemo pienellä leijonansydän twistillä. Puolustan ja haluan pelastaa kaikki mun läheiset. Haluisin olla hippi, joka elää keskellä peltoa ilman huolen häivää. Se taitaa olla mun unelma.
Koen tän tunteellisuuden olevan joskus myös heikkous. Muista huolehtiminen on yllättävän raskasta loppujen lopuksi. Hauskinta on se, että kukaan tuskin edes aina kaipaa mun huolehtimista. Miksi mä sitten huolehdin. Miksi mä otan kaikki tän maailman ongelmat omille harteille, vaikka en voi niille mitään tehdä. Jokainen menee kuitenkin omaa polkuaan, määrittää oman elämänsä ja tekee omat valintansa. Ei siihen oo muilla vaikutusvaltaa.
Mun persoonallisuustyypin yksi heikkous onkin se, että laitan muut liian usein itseni edelle. Tiedostan sen, ja otan neuvosta vaarin. Lähden yökylään ja nollaan mun aivot. Syön vähän liian monta keksiä ja huominen tulee olemaan loistava päivä. Ihan vaan koska mä päätän niin. Ja se on mun valinta.
Näihin tunnelmiin, Heidi
Muuten on kyllä ollut tänään ihan shaiba olo. Syysloma ei tuntunut lomalta ollenkaan, en tiedä miksi. Ei mulla ollut ees sen suurempaa kiirettä, mutta jonkunnäkönen voimattomuus silti. Uskon tohon herra auringon voimaan, enkä ihmettele yhtään miksi mieli on enemmän maassa syksyisin. Inhottavia asioita sattuu ympärille oleville ihmisille, ja kaikkien paha olo tuppaa aina tiivistymään yhteen pakettiin, jolloin niiden asioiden käsittely vetää mielen matalaksi, vaikkei ne muhun välttämättä liittyisikään.
Tein vähän aikaan sitten persoonallisuustestin (16 personalities, joka on muuten maaginen testi), ja sen tulos osui enemmän kuin nenä päähän. Mä tiedostan olevani todella tunne- ihminen. Mun mielialat heittää itkusta nauruun sekunnissa ja mun on vaikea tehdä päätöksiä pelkän faktatiedon perusteella. Oon sellanen kanaemo pienellä leijonansydän twistillä. Puolustan ja haluan pelastaa kaikki mun läheiset. Haluisin olla hippi, joka elää keskellä peltoa ilman huolen häivää. Se taitaa olla mun unelma.
Koen tän tunteellisuuden olevan joskus myös heikkous. Muista huolehtiminen on yllättävän raskasta loppujen lopuksi. Hauskinta on se, että kukaan tuskin edes aina kaipaa mun huolehtimista. Miksi mä sitten huolehdin. Miksi mä otan kaikki tän maailman ongelmat omille harteille, vaikka en voi niille mitään tehdä. Jokainen menee kuitenkin omaa polkuaan, määrittää oman elämänsä ja tekee omat valintansa. Ei siihen oo muilla vaikutusvaltaa.
Mun persoonallisuustyypin yksi heikkous onkin se, että laitan muut liian usein itseni edelle. Tiedostan sen, ja otan neuvosta vaarin. Lähden yökylään ja nollaan mun aivot. Syön vähän liian monta keksiä ja huominen tulee olemaan loistava päivä. Ihan vaan koska mä päätän niin. Ja se on mun valinta.
Näihin tunnelmiin, Heidi
lauantai 19. syyskuuta 2015
Elvytysapua
Pienenä halusin, että musta tulee isona tuomari. Mulla oli sellaset pienen tytön dollari- lasit päässä ja taisin ajatella unelmien ammattia enemmänkin rahan kautta. Yritin lähteä sille tielle, mutta kun todellisuudessa ei kiinnosta niin ei niitä lakitekstejä myöskään ymmärrä. Jääköön ne asiat niille joita kiinnostaa.
Valitsin luultavasti vaikeamman tien. Varsinkin tässä taloustilanteessa. Mä en selvästikkään valinnut mun tulevaa terkkarin ammattia rahan takia, sehän nyt on itsestään selvää kun katsoo meidän palkkoja.
Mun on vaikeeta suhtautua hallituksen leikkausehdotuksiin. Mun sähköposti huutaa kun jokainen liitto pommittaa mua viesteillä mielenilmauksista tai muista asioista joihin mun pitäisi puuttua. Mutta mä en osaa. Mun pitäis olla niitä leikkauksia vastaan, sillä selväähän on, että ne tulee vaikuttamaan mun palkkapussiin varsinkin silloin kun teen töitä sairaanhoitajana. Mutta mä en osaa. Mä en puhu niiden puolesta, mutta en voi puhua myöskään niitä vastaan, sillä mä en itse tiedä parempaa ratkaisua. Ymmärrän ihmisten vihan kansanedustajien palkkasysteemiä kohtaan, enkä itsekään aina ymmärrä sitä. Niinkuin JVG toteaa "suomessa vihataan, kun kirstuun kilahtaa". Mutta jos Suomi on viimeisen 7 vuoden aikana tehnyt jokaisen tunnin aikana miljoonan velkaa, on ongelmia oltava muuallakin kuin näiden tätien ja setien palkoissa.
Luin eilen uutisia pakolaistilanteen kärjistymisestä, taloustilanteesta sekä kadonneista ihmisistä. Kysyin mun kaverilta, että onko nyt se hetki kun pitää alkaa pelkäämään. Vielä en pelkää, mutta huolestuttaa se tosiasia, että emme me tiedä mitään tämän maan menosta. Me tiedämme sen mikä meille kerrotaan, me luulemme tietävämme sen mitä naapurin serkku on julkaissut facebookissa. Mutta totuutta me emme tiedä, ja se on pelottavaa. On pelottavaa, että jonain päivänä meille ilmoitetaan että on liian myöhäistä.
Jos Suomi tässä tilanteessa vaatii sen, että ensin olen köyhä opiskelija ja sitten työntekijä pienellä palkalla opintolaina niskassa, niin olen valmis uhraamaan muutaman prosentin, jotta minulla on tulevaisuudessakin turvallinen, oma ja rakas kotimaa. Kaikilla tässä maailmassa ei enää ole sitä vaihtoehtoa.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
Valitsin luultavasti vaikeamman tien. Varsinkin tässä taloustilanteessa. Mä en selvästikkään valinnut mun tulevaa terkkarin ammattia rahan takia, sehän nyt on itsestään selvää kun katsoo meidän palkkoja.
Mun on vaikeeta suhtautua hallituksen leikkausehdotuksiin. Mun sähköposti huutaa kun jokainen liitto pommittaa mua viesteillä mielenilmauksista tai muista asioista joihin mun pitäisi puuttua. Mutta mä en osaa. Mun pitäis olla niitä leikkauksia vastaan, sillä selväähän on, että ne tulee vaikuttamaan mun palkkapussiin varsinkin silloin kun teen töitä sairaanhoitajana. Mutta mä en osaa. Mä en puhu niiden puolesta, mutta en voi puhua myöskään niitä vastaan, sillä mä en itse tiedä parempaa ratkaisua. Ymmärrän ihmisten vihan kansanedustajien palkkasysteemiä kohtaan, enkä itsekään aina ymmärrä sitä. Niinkuin JVG toteaa "suomessa vihataan, kun kirstuun kilahtaa". Mutta jos Suomi on viimeisen 7 vuoden aikana tehnyt jokaisen tunnin aikana miljoonan velkaa, on ongelmia oltava muuallakin kuin näiden tätien ja setien palkoissa.
Luin eilen uutisia pakolaistilanteen kärjistymisestä, taloustilanteesta sekä kadonneista ihmisistä. Kysyin mun kaverilta, että onko nyt se hetki kun pitää alkaa pelkäämään. Vielä en pelkää, mutta huolestuttaa se tosiasia, että emme me tiedä mitään tämän maan menosta. Me tiedämme sen mikä meille kerrotaan, me luulemme tietävämme sen mitä naapurin serkku on julkaissut facebookissa. Mutta totuutta me emme tiedä, ja se on pelottavaa. On pelottavaa, että jonain päivänä meille ilmoitetaan että on liian myöhäistä.
Jos Suomi tässä tilanteessa vaatii sen, että ensin olen köyhä opiskelija ja sitten työntekijä pienellä palkalla opintolaina niskassa, niin olen valmis uhraamaan muutaman prosentin, jotta minulla on tulevaisuudessakin turvallinen, oma ja rakas kotimaa. Kaikilla tässä maailmassa ei enää ole sitä vaihtoehtoa.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
torstai 10. syyskuuta 2015
Leimattu
Tatuoinnit jakaa ihmiset aikalailla kahteen eri kategoriaan; on niitä jotka tykkää niistä ja sitten on niitä jotka ei voi sietää. Se välimaasto on aika harvinainen, sillä jokaisella on loppujen lopuksi mielipiteensä. Tai siltä musta ainakin tuntuu.
Mun perheessä tatuointeihin on suhtauduttu aina ihan hyvin. Iskällä on tatuointeja, äidillä ei ja pikkuveli aikoo hankkia. Meitä on siis moneen junaan. Eikä kukaan meistä oo koskaan kyseenalaistanut toisen päätöksiä. Toki on asetettu rajat, että niitä otetaan vasta täysi-ikäisenä ja se on mun mielestä hyvä, sillä mäkin pidin kuvaa ekasta tatskasta jääkaapin ovessa aika pitkään. Olinpahan ainakin varma kun sen menin ottamaan.
Idea ekaan tatskaan lähti yllätys yllätys nettiä selailemalla. Törmäsin lauseeseen "alis volat propriis" joka englanniksi käännettynä tarkoittaa "she flies with her own wings". Tykästyin heti tohon sanomaan, mutta halusin luoda siitä jotenkin enemmän oman. Muutinkin sen muotoon I fly with my own wings, joka siis kuvastaa mulle itsenäistymistä sekä oman aikuisen elämän alkamista.
Toisen tatskan otin aika pian ton ensimmäisen jälkeen, oliskohan siinä ollut välissä puoli vuotta. Se ei ollut niin hartaasti suunniteltu kuin ensimmäinen, mutta se on mulle silti ihan yhtä tärkeä, sillä sen sanoma kuvastaa täysin sitä mitä ajattelen. Mua alkoi jossain kohtaa ottaa aivoon miten tässä maailmassa pitää olla jonkunlainen, ihmiset halutaan asettaa siihen samaan muottiin ja siitä poikkevat on jotenkin huonompia ihmisiä. Samalla se kuvastaa mulle sitä oman itsensä löytämistä. Musta tuntuu, että osa pelästyi sitä kuinka iso se on ja päivitteli etten saisi ottaa enää tatuointeja, jossa on tekstiä. Multa on myös kyselty, että kai tää on viimeinen, mutta en koskaan sanonut sen olevan.
(To be yourself in a world that is constantly trying to make you into something else is the greatest accomplishment)
Kolmannesta tatuoinnista en edes kertonut kuin vain muutamalle ihmiselle. En jotenkin jaksanut enää kuunnella sitä "ootko sä varma"- paasausta. Mietin melkeen kolme vuotta miten jatkaisin tota mun ensimmäistä tatuointia, se näytti jotenkin tyhjältä alusta asti. Täysin yllättäen mä sain idean, ja seuraavana päivänä varasin jo ajan. Mä tiesin että haluan lintuhäkin ja kolme lintua, sillä ne sopii jo valmiina olevaan tekstiin. Sen lisäksi häkki kuvastaa mulle kotia, ovi on aina auki ja sinne voi aina palata. Kolme lintua kuvastaa mun perhettä, vaikka ei olla aina yhdessä tullaan silti aina olemaan perhe. Nyt mietin miksi mä edes selitän näiden merkityksiä, sillä kukaan ei ymmärrä niitä niin kuin minä. Eikä sillä ole väliä, siinä on syy miksi ne ei oo teidän kehossa. Frans sanoi yks päivä että toiset kerää tauluja ja toiset ottaa tatuointeja, mitä se on kenenkään muun elämästä pois.
Tai voihan se ollakkin mun elämästä pois, esimerkiksi työmarkkinoilla. Mutta jos mä en saa työtä sen takia, että mulla on tatuointi, niin mä en edes halua sitä. Tukholmasta tullessamme huomasin myös miten yksi pieni mummo tuijotti mun kättä suu auki kauhistuneena, jonka jälkeen hän pyöritteli päätään ja sanoi miehelleen ettei yhtään ymmärrä tuollaista. No en minäkään ymmärrä sun permanenttia hitto vie. Toisaalta töissä toinen vanha rouva halusi ostaa mun "taideteoksen", ja oli kovin surullinen kun totesin, että se on mun enkä voi kättäni myydä.
Näiden kanssa mä vanhenen ja kyllä ne sinne ryppyjen alle peittyy kun oon sata ja yksi.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
Mun perheessä tatuointeihin on suhtauduttu aina ihan hyvin. Iskällä on tatuointeja, äidillä ei ja pikkuveli aikoo hankkia. Meitä on siis moneen junaan. Eikä kukaan meistä oo koskaan kyseenalaistanut toisen päätöksiä. Toki on asetettu rajat, että niitä otetaan vasta täysi-ikäisenä ja se on mun mielestä hyvä, sillä mäkin pidin kuvaa ekasta tatskasta jääkaapin ovessa aika pitkään. Olinpahan ainakin varma kun sen menin ottamaan.
Idea ekaan tatskaan lähti yllätys yllätys nettiä selailemalla. Törmäsin lauseeseen "alis volat propriis" joka englanniksi käännettynä tarkoittaa "she flies with her own wings". Tykästyin heti tohon sanomaan, mutta halusin luoda siitä jotenkin enemmän oman. Muutinkin sen muotoon I fly with my own wings, joka siis kuvastaa mulle itsenäistymistä sekä oman aikuisen elämän alkamista.
Toisen tatskan otin aika pian ton ensimmäisen jälkeen, oliskohan siinä ollut välissä puoli vuotta. Se ei ollut niin hartaasti suunniteltu kuin ensimmäinen, mutta se on mulle silti ihan yhtä tärkeä, sillä sen sanoma kuvastaa täysin sitä mitä ajattelen. Mua alkoi jossain kohtaa ottaa aivoon miten tässä maailmassa pitää olla jonkunlainen, ihmiset halutaan asettaa siihen samaan muottiin ja siitä poikkevat on jotenkin huonompia ihmisiä. Samalla se kuvastaa mulle sitä oman itsensä löytämistä. Musta tuntuu, että osa pelästyi sitä kuinka iso se on ja päivitteli etten saisi ottaa enää tatuointeja, jossa on tekstiä. Multa on myös kyselty, että kai tää on viimeinen, mutta en koskaan sanonut sen olevan.
(To be yourself in a world that is constantly trying to make you into something else is the greatest accomplishment)
Kolmannesta tatuoinnista en edes kertonut kuin vain muutamalle ihmiselle. En jotenkin jaksanut enää kuunnella sitä "ootko sä varma"- paasausta. Mietin melkeen kolme vuotta miten jatkaisin tota mun ensimmäistä tatuointia, se näytti jotenkin tyhjältä alusta asti. Täysin yllättäen mä sain idean, ja seuraavana päivänä varasin jo ajan. Mä tiesin että haluan lintuhäkin ja kolme lintua, sillä ne sopii jo valmiina olevaan tekstiin. Sen lisäksi häkki kuvastaa mulle kotia, ovi on aina auki ja sinne voi aina palata. Kolme lintua kuvastaa mun perhettä, vaikka ei olla aina yhdessä tullaan silti aina olemaan perhe. Nyt mietin miksi mä edes selitän näiden merkityksiä, sillä kukaan ei ymmärrä niitä niin kuin minä. Eikä sillä ole väliä, siinä on syy miksi ne ei oo teidän kehossa. Frans sanoi yks päivä että toiset kerää tauluja ja toiset ottaa tatuointeja, mitä se on kenenkään muun elämästä pois.
Tai voihan se ollakkin mun elämästä pois, esimerkiksi työmarkkinoilla. Mutta jos mä en saa työtä sen takia, että mulla on tatuointi, niin mä en edes halua sitä. Tukholmasta tullessamme huomasin myös miten yksi pieni mummo tuijotti mun kättä suu auki kauhistuneena, jonka jälkeen hän pyöritteli päätään ja sanoi miehelleen ettei yhtään ymmärrä tuollaista. No en minäkään ymmärrä sun permanenttia hitto vie. Toisaalta töissä toinen vanha rouva halusi ostaa mun "taideteoksen", ja oli kovin surullinen kun totesin, että se on mun enkä voi kättäni myydä.
Näiden kanssa mä vanhenen ja kyllä ne sinne ryppyjen alle peittyy kun oon sata ja yksi.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
maanantai 24. elokuuta 2015
Miniloma Tukholmaan
Käytiin viikko sitten pienellä minilomalla Tukholmassa, ja irtiotto arjesta oli kyllä piristävää. Lähdettiin maanantaina iltalaivalla, kierreltiin taxfree läpi, syötiin ylihintaiset burgerit ja mentiin hyttiin odottelemaan nukkumattia, jotta aikainen herätys ei maistuisi niin puulta. Oli huojentavaa huomata miten ihanaa on olla ilman kännykkää, kun laivalla ei oo verkkoa eikä naapurimaan pääkaupungissa talsiessa ole tietoakaan wifistä, on ihanaa vaan suosiolla jättää luuri laukun pohjalle.
Fransin kummitäti oli ihana ja majoitti meidät matkamme ajaksi, sijainti oli loistava ja ensimmäisenä päivänä kävelimme keskustaan kartan turvin. Naiset kulkivat korkokengissä ja miehillä oli puvut. Ruotsi toi katumuodin uudelle tasolle. Eikä me edes eksytty kertaakaan, vaan löydettiin aika helposti kaikki paikat missä haluttiin käydä. Nautittiin auringosta, shoppailtiin, käytiin syömässä luksusateria mäkkärissä ja palailtiin kämpille vetämään hirsiä. Illalla Satu vei meidät illalliselle. Nautittiin seurasta, ruuasta ja viinistä.
Mun unirytmi otti kyllä vähän osumaa tuolla reissulla, sillä heräilin aamulla puolikuuden maissa ihan pirteänä ja muutaman tunnin päästä olin valmis simahtamaan aamupalapöytään. Toisaalta noin lyhyellä reissulla on vaan hyvä jos pystyy hyödyntämään jokaisen mahdollisen tunnin. Toisena päivänä suunnattiin vanhaan kaupunkiin, joka oli aika vaikuttava kaikkine pienine katuineen. Turisteja vilisi silmissä ja varmaan jokainen Ruotsin matkamuisto -putiikki oli sijoitettu sinne. Vanhasta kaupungista suunnistettiin keskustaan ettimään jotain ruokapaikkaa ja siinä kohtaa meinas kyllä tulla itkupotkuraivarit, mähän tunnetusti saan hermoromahduksen kun mulla on nälkä. Onneksi Frans on tottunut elämään mun kanssa, eikä jättänyt mua yksin mököttämään, haha. Mutkien kautta päädyttiin T.G.I Friday`siin syömään taas hamppareita. Tajusin just et mehän ei muuta syöty koko reissussa kun hamppareita. No eipä se niin tarkkaa ole.
Ennen kun piti suunnistaa satamaan niin käytiin vielä porukalla syömässä Sibiriens Soppkök nimisessä sopparavintolassa. Oli kyllä isoin soppakulho mitä oon hetkeen nähnyt. Mentiin bussilla satamaan päin ja jäätiin pois väärällä pysäkillä, joten kävelymatkaa kertyi vähän enemmän, mutta eipä se meitä haitannut kun yliväsynyt läpänheitto piti meidät liikkeessä. Puhuttiin muunmuassa lipputiskillä virjailijalle englantia kunnes hän avasi suunsa ja sanoi "täs on nää teiän hyttikortit", ok.
Me tultiin takaisin Turkuun Amorellalla, ja meidän hytti oli alunperin kannella 2. Luojalle kiitos me upgreidattiin se, sillä mä en muutenkaan oo laivojen fani niin se on kyllä mun mielenterveydelle loppu jos joudun hengailemaan jossain autokannen alla. Matka oli huippu, mutta kyllä kotiin tulo oli silti aika ihanaa. Niinhän sitä sanotaan että; borta bra men hemma bäst.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
Fransin kummitäti oli ihana ja majoitti meidät matkamme ajaksi, sijainti oli loistava ja ensimmäisenä päivänä kävelimme keskustaan kartan turvin. Naiset kulkivat korkokengissä ja miehillä oli puvut. Ruotsi toi katumuodin uudelle tasolle. Eikä me edes eksytty kertaakaan, vaan löydettiin aika helposti kaikki paikat missä haluttiin käydä. Nautittiin auringosta, shoppailtiin, käytiin syömässä luksusateria mäkkärissä ja palailtiin kämpille vetämään hirsiä. Illalla Satu vei meidät illalliselle. Nautittiin seurasta, ruuasta ja viinistä.
Mun unirytmi otti kyllä vähän osumaa tuolla reissulla, sillä heräilin aamulla puolikuuden maissa ihan pirteänä ja muutaman tunnin päästä olin valmis simahtamaan aamupalapöytään. Toisaalta noin lyhyellä reissulla on vaan hyvä jos pystyy hyödyntämään jokaisen mahdollisen tunnin. Toisena päivänä suunnattiin vanhaan kaupunkiin, joka oli aika vaikuttava kaikkine pienine katuineen. Turisteja vilisi silmissä ja varmaan jokainen Ruotsin matkamuisto -putiikki oli sijoitettu sinne. Vanhasta kaupungista suunnistettiin keskustaan ettimään jotain ruokapaikkaa ja siinä kohtaa meinas kyllä tulla itkupotkuraivarit, mähän tunnetusti saan hermoromahduksen kun mulla on nälkä. Onneksi Frans on tottunut elämään mun kanssa, eikä jättänyt mua yksin mököttämään, haha. Mutkien kautta päädyttiin T.G.I Friday`siin syömään taas hamppareita. Tajusin just et mehän ei muuta syöty koko reissussa kun hamppareita. No eipä se niin tarkkaa ole.
Ennen kun piti suunnistaa satamaan niin käytiin vielä porukalla syömässä Sibiriens Soppkök nimisessä sopparavintolassa. Oli kyllä isoin soppakulho mitä oon hetkeen nähnyt. Mentiin bussilla satamaan päin ja jäätiin pois väärällä pysäkillä, joten kävelymatkaa kertyi vähän enemmän, mutta eipä se meitä haitannut kun yliväsynyt läpänheitto piti meidät liikkeessä. Puhuttiin muunmuassa lipputiskillä virjailijalle englantia kunnes hän avasi suunsa ja sanoi "täs on nää teiän hyttikortit", ok.
Me tultiin takaisin Turkuun Amorellalla, ja meidän hytti oli alunperin kannella 2. Luojalle kiitos me upgreidattiin se, sillä mä en muutenkaan oo laivojen fani niin se on kyllä mun mielenterveydelle loppu jos joudun hengailemaan jossain autokannen alla. Matka oli huippu, mutta kyllä kotiin tulo oli silti aika ihanaa. Niinhän sitä sanotaan että; borta bra men hemma bäst.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
torstai 20. elokuuta 2015
Maanteiden kingi
Mulla on auto ja ajan sitä joka päivä. Monella muullakin on auto, jota ne ajaa joka päivä.
Mä oon omasta mielestäni ihan hyvä kuski ja moni muukin on omasta mielestään hyvä kuski. Autotiet on vähän kun taistelutanner
ja..
Mä en vaan voi ymmärtää mistä jotkut ihmiset saa ajokortin. Ensinnäkin mua ei ärsytä yhtään autokouluautot, sillä on ihan inhimillistä olla kassalla kun näkee ekan kerran ratin ja polkimiakin on kolme, eikä mua ärsytä ihmiset, jotka ennakoi valoihin niin että mä joudun jarruttelemaan perässä.
Mutta..
Ajattelin laittaa teille muutaman esimerkin, siitä mikä saa mut muuttumaan raivopäiseksi häräksi liikenteessä.
1. Ihmiset, jotka ei osaa käyttää vilkkua.
Ja siis sitä ei tarvitse käyttää kun sä menet kaistaa loivaan oikeaan, josta ei pääse muualle. Mutta sitä pitää käyttää jos sä vaihdat kaistaa. Ja kun sä käytät sitä, niin vaihda herranjumala äläkä mieti 30 vuotta, että uskallatko mennä. Jos et uskalla niin aja sitä samaa kaistaa sitten hamaan tappiin saakka.
2. Ihmiset, jotka ei anna tilaa.
Kun joku vilkuttaa, niin on ihan herrasmiesmäistä päästää se siihen sun eteen. Sä menetät ehkä 2 sekuntia sun elämästä. Viimeks eilen törmäsin tähän, kun muistin liian myöhään, että Aninkaisten mäessä on suljettu kaista. Ajattelin, että ehdin hyvin vaihtaa kaistaa mopoauton eteen. Painoin vähän kaasua ja niin painoi mopoautokin. Ääliö.
3. Ihmiset, jotka ei osaa vilkuttaa kun ne päästää tien yli.
No kiitos vaan. Hyvää päivää sullekkin vaan.
4. Ihmiset, jotka ajaa kiihdytyskaistaa 50 km/h.
Tarviiks tähän edes selitystä. Mun auto ei ainakaan kiihdy niin nopeesti, että voisin pysähtyä siihen kaistan reunaan venaamaan, millon ei tuu enää autoja.
5. Ihmiset, jotka ei osaa päättää millä kaistalla ajaa.
Sellanen sikssaks- ajo. Se ei oo Petri jees. Sulle nauretaan Petri. Ja siinäkään sä et voita aikaa.
6. Ihmiset, jotka kiihdyttää punasiin valoihin.
Näille mä oikeestaan vaan nauran sisäisesti. Lähdetään näistä valoista Petri. Ai sä ajat satasta Petri. Nähään punasissa valoissa Petri. Ja sitten Petriä nolottaa.
7. Ihmiset, jotka ajaa perseessä kiinni.
Tä on vähän kun kirsikka kakun päällä. Joillekkin ihmisille ei oo opetettu turvaväliä. Tulkoon sitten päin kun painan jarrut pohjaan.
8. Pyöräilijät, jotka ei osaa liikennesääntöjä.
Satutteko tietämään, että teillä on samat säännöt kun autoilla. Väistövelvollisuus ja muuta mukavaa?
Aloin tätä kirjottaessani miettiä pitäskö mun myydä mun auto.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
Mä oon omasta mielestäni ihan hyvä kuski ja moni muukin on omasta mielestään hyvä kuski. Autotiet on vähän kun taistelutanner
ja..
Mä en vaan voi ymmärtää mistä jotkut ihmiset saa ajokortin. Ensinnäkin mua ei ärsytä yhtään autokouluautot, sillä on ihan inhimillistä olla kassalla kun näkee ekan kerran ratin ja polkimiakin on kolme, eikä mua ärsytä ihmiset, jotka ennakoi valoihin niin että mä joudun jarruttelemaan perässä.
Mutta..
Ajattelin laittaa teille muutaman esimerkin, siitä mikä saa mut muuttumaan raivopäiseksi häräksi liikenteessä.
1. Ihmiset, jotka ei osaa käyttää vilkkua.
Ja siis sitä ei tarvitse käyttää kun sä menet kaistaa loivaan oikeaan, josta ei pääse muualle. Mutta sitä pitää käyttää jos sä vaihdat kaistaa. Ja kun sä käytät sitä, niin vaihda herranjumala äläkä mieti 30 vuotta, että uskallatko mennä. Jos et uskalla niin aja sitä samaa kaistaa sitten hamaan tappiin saakka.
2. Ihmiset, jotka ei anna tilaa.
Kun joku vilkuttaa, niin on ihan herrasmiesmäistä päästää se siihen sun eteen. Sä menetät ehkä 2 sekuntia sun elämästä. Viimeks eilen törmäsin tähän, kun muistin liian myöhään, että Aninkaisten mäessä on suljettu kaista. Ajattelin, että ehdin hyvin vaihtaa kaistaa mopoauton eteen. Painoin vähän kaasua ja niin painoi mopoautokin. Ääliö.
3. Ihmiset, jotka ei osaa vilkuttaa kun ne päästää tien yli.
No kiitos vaan. Hyvää päivää sullekkin vaan.
4. Ihmiset, jotka ajaa kiihdytyskaistaa 50 km/h.
Tarviiks tähän edes selitystä. Mun auto ei ainakaan kiihdy niin nopeesti, että voisin pysähtyä siihen kaistan reunaan venaamaan, millon ei tuu enää autoja.
5. Ihmiset, jotka ei osaa päättää millä kaistalla ajaa.
Sellanen sikssaks- ajo. Se ei oo Petri jees. Sulle nauretaan Petri. Ja siinäkään sä et voita aikaa.
6. Ihmiset, jotka kiihdyttää punasiin valoihin.
Näille mä oikeestaan vaan nauran sisäisesti. Lähdetään näistä valoista Petri. Ai sä ajat satasta Petri. Nähään punasissa valoissa Petri. Ja sitten Petriä nolottaa.
7. Ihmiset, jotka ajaa perseessä kiinni.
Tä on vähän kun kirsikka kakun päällä. Joillekkin ihmisille ei oo opetettu turvaväliä. Tulkoon sitten päin kun painan jarrut pohjaan.
8. Pyöräilijät, jotka ei osaa liikennesääntöjä.
Satutteko tietämään, että teillä on samat säännöt kun autoilla. Väistövelvollisuus ja muuta mukavaa?
Aloin tätä kirjottaessani miettiä pitäskö mun myydä mun auto.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
lauantai 8. elokuuta 2015
Viiden kuukauden jälkeen
Mun leikkauksesta on kulunut nyt aika lailla 5 kuukautta, ja aika on kyllä vaan hurahtanut silmissä. En enää oikeen edes muista miltä musta tuntui leikkauksen jälkeen, oon unohtanut kaikki kivut ja inhottavan pahan olon. Vielä vähemmän muistan aikaa niiden kahden 3 kilon melonin kanssa.
Ja koska uskon, että moni ihminen kärsii vähän samoista ongelmista mistä mäkin, sillä rintojenpienennysleikkauksia tehdään todella paljon, halusin jakaa vähän omia kokemuksia näin paranemisen edetessä.
Tikkien poistojen jälkeen en ole joutunut käymään enää minkäänlaisissa kontrolleissa, mitä nyt gynekologilla käydessäni lääkäri tekee normaalin tutkimuksen, ettei kyhmyjä tai muuta poikkeavaa ole. Mun mielestä se on huojentavaa, sillä leikkauksen jälkeen rinta on paljon lähempänä rintalihasta, jolloin se voi painellessa tuntua hieman oudolta, varsinkin kun tuntoa ei kaikkialla vielä ole.
Josta päästäänkin tunnottomuuteen. Koska koko nännipiha leikataan irti ja rinta joutuu muutenkin melkoisen sörkinnän kohteeksi, on täysin normaalia, että tunnottomuutta esiintyy. Alkuvaiheessa en tuntenut oikeastaan mitään, rintojen sivut sekä nännit palautuvat hitaimmin, jos ollenkaan. Nämä kohdat ovat vielä viiden kuukauden jälkeenkin hieman tunnottomat. Jos nännien tunto ei palaudu, on hyvin mahdollista, että imettäminen ei onnistu, sillä rinta ei stimuloidu vauvan yrittäessä imeä. Henkilökohtainen mielipiteeni on kuitenkin, että tein tämän itseäni varten ja itseni vuoksi. Maailmassa on monta muutakin keinoa ruokkia lasta.
Koska paraneminen on mennyt todella hyvin, enkä ole saanut minkäänlaisia komplikaatioita, ovat arvet parantuneet loistavasti. En tiedä onko sillä mitään merkitystä ihon palautumiskyvyn tai iän kanssa, mutta olen ollut erittäin yllättynyt siitä kuinka hyvin arpeni ovat kadonneet. Tottakai niitä katsoessaan näkee, että olen käynyt läpi tämän leikkauksen, mutta ne ovat minun arpeni ja aika hiton hienot onkin. Heitän mielikuvitus femmat mun kirurgeille.
Vihdoin rinnat ovat myös laskeutuneet, sillä alussa ne oli vähän kuin kaksi tiiliskiveä, jotka ei liikkuneet mihinkään ja olivat hassun muotoset. Nyt ne alkaa jo näyttää kutakuinkin normaaleilta. Lopullinen lopputulos näkyy vasta 2 vuoden päästä leikkauksesta, joten en tiedä yhtään miten ne vielä muokkautuvat. Oon kuitenkin tän ansiosta löytänyt itseni, ja oon enemmän sinut itseni kanssa kun koskaan ennen.
Ja vaikka kuinka pelotti, niin tein sen ja tekisin uudelleen.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
Ja koska uskon, että moni ihminen kärsii vähän samoista ongelmista mistä mäkin, sillä rintojenpienennysleikkauksia tehdään todella paljon, halusin jakaa vähän omia kokemuksia näin paranemisen edetessä.
Tikkien poistojen jälkeen en ole joutunut käymään enää minkäänlaisissa kontrolleissa, mitä nyt gynekologilla käydessäni lääkäri tekee normaalin tutkimuksen, ettei kyhmyjä tai muuta poikkeavaa ole. Mun mielestä se on huojentavaa, sillä leikkauksen jälkeen rinta on paljon lähempänä rintalihasta, jolloin se voi painellessa tuntua hieman oudolta, varsinkin kun tuntoa ei kaikkialla vielä ole.
Josta päästäänkin tunnottomuuteen. Koska koko nännipiha leikataan irti ja rinta joutuu muutenkin melkoisen sörkinnän kohteeksi, on täysin normaalia, että tunnottomuutta esiintyy. Alkuvaiheessa en tuntenut oikeastaan mitään, rintojen sivut sekä nännit palautuvat hitaimmin, jos ollenkaan. Nämä kohdat ovat vielä viiden kuukauden jälkeenkin hieman tunnottomat. Jos nännien tunto ei palaudu, on hyvin mahdollista, että imettäminen ei onnistu, sillä rinta ei stimuloidu vauvan yrittäessä imeä. Henkilökohtainen mielipiteeni on kuitenkin, että tein tämän itseäni varten ja itseni vuoksi. Maailmassa on monta muutakin keinoa ruokkia lasta.
Koska paraneminen on mennyt todella hyvin, enkä ole saanut minkäänlaisia komplikaatioita, ovat arvet parantuneet loistavasti. En tiedä onko sillä mitään merkitystä ihon palautumiskyvyn tai iän kanssa, mutta olen ollut erittäin yllättynyt siitä kuinka hyvin arpeni ovat kadonneet. Tottakai niitä katsoessaan näkee, että olen käynyt läpi tämän leikkauksen, mutta ne ovat minun arpeni ja aika hiton hienot onkin. Heitän mielikuvitus femmat mun kirurgeille.
Vihdoin rinnat ovat myös laskeutuneet, sillä alussa ne oli vähän kuin kaksi tiiliskiveä, jotka ei liikkuneet mihinkään ja olivat hassun muotoset. Nyt ne alkaa jo näyttää kutakuinkin normaaleilta. Lopullinen lopputulos näkyy vasta 2 vuoden päästä leikkauksesta, joten en tiedä yhtään miten ne vielä muokkautuvat. Oon kuitenkin tän ansiosta löytänyt itseni, ja oon enemmän sinut itseni kanssa kun koskaan ennen.
Ja vaikka kuinka pelotti, niin tein sen ja tekisin uudelleen.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
keskiviikko 5. elokuuta 2015
Poikaystävän suusta kuultua
Oon monessa blogissa törmännyt tällaseen postaukseen, jossa poikaystävä vastaa oheisiin kysymyksiin ja sitten katsotaan kuinka oikeeseen vastaukset mun omien mielipiteiden kanssa meneekään. Mun mielestä on huvittavaa kattoa miten toinen vastaa näinkin arkisiin kysymyksiin, sillä siitä näkee mitä asioita toinen painaa mieleensä. Ja kiitokset Fransille hyvistä vastauksista, musta on kivaa kun hänkin osallistuu tähän blogiin aika ajoin tällaisissa jutuissa :)
Mun omat kommentit on kursivoitu Fransin vastausten alle.
1. Jos hän katsoo telkkaria, mitä sieltä yleensä pyörii?
Kardashianin perhe, poliisit kotihälytys tai salkkarit.
Aika lailla oikein, kun mä katon telkkaria niin mielellään seuraan jotain aivan turhanpäivästä hömppää, sillä oon niin harvoin telkkarin ääressä. Mulla on myös paha tapa koukuttua johonkin sarjaan niin pahasti, että mulle tulee pakkomielle nähdä kaikki heti ja nyt.
2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?
Sen mikä on jääkaapissa.
Jep, eikä meillä oikeestaan koskaan oo salaatinkastiketta, paitsi nyt kun Fransin äiti pakkasi sitä meille mukaan kun viimeksi käytiin kylässä. Käytän öljyä jos sitäkään.
3. Mikä on hänen inhokkiruokansa?
Hän on aika kaikkiruokanen, mutta mäkkärin hamppareita ei kyllä yleensä syö.
Mun ultimate inhokki on oliivit ja sienet. Muuten oon kyllä kaikkiruokanen ja mäkkärissä menee vaan happy meal, haha.
4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?
Valkkarilasin ja pihvin tai pastan.
Correct!
5. Mikä on hänen kengänkoko?
Joku 12 :DDD Baby born Baby born.
Haha, ei sentään 12 vaikka mulla pieni jalka onkin. 35-36 kengästä riippuen.
6. Jos hän keräilisi jotain, mitä se luultavemmin olisi?
Onko 40 kenkäparin omistaminen keräämistä?
Ei ole Frans rakas. Sitäpaitsi multa puuttuu vielä monet kengät, eli lisää kaappitilaa kiitos. Ja mä keräsin jossain vaiheessa House- sarjan, it`s my precious.
7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
Sushia, sekä kalapuikkoja ja kermaviiliä.
True dat! Molemmat on jumalten ruokaa, johon ei vaan kyllästy.
8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
Kun kaikki romahtaa ja tarviit olkapään, mä lupaan olla tääl! BOOM KAH.
En oo koskaan oikeen fanittanu ketään, mutta Robin on vienyt mun sydämen.
9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
Siis tää on ehkä oudoin kombo ikinä. Ensimmäinen genre mistä hän pitää on piirretyt/animaatiot ja toinen on trillerit. Eikä mitkää perus rillerit, vaan sellaset ahdistavat mättörillerit.
Totta turiset. Ja kaikki piirretyt pitää olla dubattuna, ei niitä muuten voi kattoa.
10. Minkä väriset silmät hänellä on?
Tä on tyhmä kysymys, skippaan.
Pitäskö mun huolestua..?
11. Kuka on hänen paras ystävä?
Ne taitaa sittenkin olla vihreät.
Kiitos.
12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?
Naisilla on monta vikaa, mutta miehillä vain kaksi; kaikki mitä he sanovat ja tekevät.
Mua naurattaa kun ajattelen sitä hetkeä kun keksit ton vastauksen, hahah. Fransin maailman ärsyttävin tapa on kerätä sen vaatteet tohon lattialle kasaan ja kuvitella että ne kävelee pyykkikoriin. Myös sanat "mä laitan ne ihan just", on menettäny aika lailla merkityksen, ellen sitten odota maailmanloppuun asti.
13. Missä hän on syntynyt?
Täl puol jokke.
Tää vastaus on väärin, koska koitit kalastella vastauksia mun kavereilta ja näin että kirjotit tähän ensin TYKS. Oon syntynyt Heidekenillä, ja taidan olla aikalailla viimisiä siellä syntyneitä.
14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
Varmaan todella huono. Soittaisin luultavasti äidille ja tilaisin masaliisoja (luitte oikein, masaliisoja)
Mä uskon et se kakku olis ainakin rakkaudella tehty :D Ja mä tykkään masaliisoista niin sekin on fine.
15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?
Ittensä valmiiksi laittamisen (voi kestää 20 minuutista aina 120 minuuttiin), Gillian Flynnin kirjojen, kaveriensa ja toivottavasti mun :)
Kyllä :)
16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
Singstar- videopeli. En ymmärrä mist ne pisteet tulee.. Mut tä blogi on myös tosi hyvä!
Mul on kyllä joku luontainen kyky aina voittaa siinä. En silti osallistuis idolsiin, että en minäkään tiiä mistä ne pisteet tulee, haha.
17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?
Ei tuu mieleen mitään outoa.
Eipä kyllä mullekkaan.. Ranskalaiset suoraan pakkasesta ehkä? Tai perunat ja porkkanat kuorineen?
18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
Tähän ei varmaan saa vastata "kännykkä, lompakko ja avaimet", koska se on tylsä vastaus. Hmm.. Rinkka, avaruuskypärä ja Cerafit paistinpannu (jos soitat heti, saat kätevän kantokassin)
Hahahha, ja nyt porukka luulee oikeesti, että kävelen tuolla rinkka selässä ja avaruuskypärä päässä. Hauska mielikuva. Cerafit pannu toimii hyvin turvavälineenä lenkkeilessä.
19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
Palaa kohtaan 12.
Pojat hoitakaa ne haisevat kalsarinne pyykkikoriin.
20. Entäs piristymään?
Ruoka, imitaatiot ja halaus.
Olet ihana. Toi on paras piristyskombo!
21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
Ihastunut: Tuomo Ruutu Vihastunut: Leina Ogihara (tai enemmin hänen BF)
Mä en oikeesti ihaile ketään yksittäistä, monissa on joitain juttuja mitä arvostan. Ja jos oon nimennyt meiän talon edessä olevan "ykköspaikan" Tuomo Ruuduksi, niin se kertoo jotain siitä kuin fanaattinen oon. Se ruutu on muuten aika usein varattu.
22. Millainen hän on tyttöystävänä?
Vähän ku hunajameloni. Aluks sitä miettii mikä tä meloni on mitä mä syön, mutta sit ymmärtää, et tä meloni on paljon makeampi ja parempi kuin normaali vesimeloni.
Oot aika ykkösheppu.
23. Milloin hän tapasi vanhempasi?
Ainiin.. Pitäs varmaan esitellä.. Menee varmaan ens viikkoon.
Aivan XD jaa a, joskus neljä vuotta sitten varmaankin.
24. Mikä on hänen uusin villityksensä?
Greyn Anatomia, mutta se on saanut jo niin fanaattiset mittasuhteet, että kyseessä taitaa olla jo uskonto.
Juu, tänä kesänä on kyllä katottu niin paljon Seattle Grace Mercy West Grey Sloan Memorial, mikä ikinä onkaan sairaalan touhuja, että voisin jo kuvitella olevani kirurgi. Vielä 15 jaksoa ja se sarja on taputeltu.
25. Millainen on hänen kotilook?
El natural, mutta vaatteet on usein kyllä mun.
Japp! Kotona heitän kaikki kiristävät vaatteet kaappiin ja minkä mä sil voin et Fransin vaatteet vaan on mukavempia päällä.
Näihin tunnelmiin, Heidi ja Frans.
ps. Onko postausideoita? Kertokaa ihmeessä niin toteutan :)
perjantai 24. heinäkuuta 2015
Kirsikkapuita ja turvalukkoja
Suomalaiset on tunnetusti jännää porukkaa. Me tykätään pysyä vähän omissa oloissa ja naapurit nyt vaan on ihmisiä, jotka on sattunut muuttamaan sun kanssa samaan taloon tai asuinympäristöön. Kun puhutaan, on oltava jotain sanottavaa.
Mä oon asunut pienempänä jo kerrostalossa, ja sillon koko talo tunsi toisensa. Voi johtua siitä että olin vielä lapsi, ja kaikki mun parhaat kaverit asu samassa talossa, mutta ilmapiiri tuolloin Toivolankadulla asuessa oli aika mukava. Yks naapuri ei tykännyt meistä kun kiivettiin taloyhtiön kirsikkapuuhun, eikä mekään kyllä siitä tykätty kun se vei aina hissin nenän edestä, mut muuten kaikki tuli hyvin juttuun. Jopa talonmies tuli avaamaan mulle kotioven noin 30 kertaa ilmaseksi, kunnes tajusi ilmoittaa mulle että se maksaa. Onneks vasta sillon, muuten voisin kärsiä jonkulaisesta konkurssista jos mun karkkirahat ois tollon viety sen takia että olin kymmenen ja suhteellisen hajamielinen.
Kerrostalosta rivariin muuttaminen oli vaan huippua, koska en mä ollut koskaan kuvitellutkaan asuvani kakskerroksisessa talossa. Miten portaat voi olla jotain niin ihmeellistä. Ja ne portaat on ihmeelliset vaikka me jaetaan ne meidän naapurin kanssa. Vaikka aina suihkusta yläkertaan mentäessä pitääkin toivoa olevansa näkymätön ettei törmää naapuriin portaissa. Kiitän jotain korkeempaa voimaa siitä, että meidän porukoiden naapurissa ei asu hullua, joka a) tulis meille kylään ovesta noin vaan b) varastais kaiken kun me ei olla kotona. Tuolla meidän porukoilla oon pari kertaa joutunut tilanteeseen, jossa oon tarvinnut naapurin apua ja believe me, oon ollut onnellinen et sellasia on. Kun juopunut mummo pimppi paljaana kusasee ensin meidän pihalle, terassille, koittaa päästä meille sisään ja sen jälkeen juoksee mun perässä vaijerilukko kädessä huutaen huoranpenikkaa, mä olen onnellinen että on naapureita. Ja ne, jotka Turkua sen enempää tuntee tietää että Mäntymäki on vähän omalaatuinen paikka kera kaikkien vakkaripulsujen.
Siks olinkin innosta pinkee kun muutettiin Fransin kanssa yhteen. Jotenkin ajattelin, että uusi talo ja uusi asuinalue on jotain uutta. Tiettekö, ei enää niitä pulsuja- ajatus. Muutettuamme tänne, huomasin aika äkkiä että joku täälläkin on pielessä. Ensimmäisinä viikkoina mä törmäsin useempaan narkkariin kun koskaan ennen, tossa ne hengaili kyttäilemässä meiän autoja ja norkoilemassa etuovella. Kunnes ne alko norkoilemaan sisällä, jonka jälkeen aloin pelkäämään rappukäytävässä kävelyä. Jonka jälkeen ne murtautu pyöräkellariin, pesutupaan, häkkivarastoon ja vielä takapihan ulko-ovestakin sisään. Aluksi meillä oli hissi täynnä lappuja, ja mieleen tuli criminal mindsin profilointiseinä. Vinkkejä ja lappuja siitä mitä vietiin ja mistä. Kaikki laput anonyymejä, mutta jotenkin se loi yhteisön tunnetta, tuli olo että muutkin on tietoisia. Nyt meiän talo on täynnä kameroita, viivakoodilla varustettuja avaimia ja tummennettua lasia.
Luulen, että meidän naapurit pitää mua hulluna nykyään koska pelästyn joka ikinen kerta kun joku tulee kulman takaa tai hissistä. Mutta, silti oon aika ilonen että ne on olemassa. Ompahan meitä sitten muutama sata yhtä murtovarasta vastaan.
Ellei se varaskin oo mun naapuri.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
Mä oon asunut pienempänä jo kerrostalossa, ja sillon koko talo tunsi toisensa. Voi johtua siitä että olin vielä lapsi, ja kaikki mun parhaat kaverit asu samassa talossa, mutta ilmapiiri tuolloin Toivolankadulla asuessa oli aika mukava. Yks naapuri ei tykännyt meistä kun kiivettiin taloyhtiön kirsikkapuuhun, eikä mekään kyllä siitä tykätty kun se vei aina hissin nenän edestä, mut muuten kaikki tuli hyvin juttuun. Jopa talonmies tuli avaamaan mulle kotioven noin 30 kertaa ilmaseksi, kunnes tajusi ilmoittaa mulle että se maksaa. Onneks vasta sillon, muuten voisin kärsiä jonkulaisesta konkurssista jos mun karkkirahat ois tollon viety sen takia että olin kymmenen ja suhteellisen hajamielinen.
Kerrostalosta rivariin muuttaminen oli vaan huippua, koska en mä ollut koskaan kuvitellutkaan asuvani kakskerroksisessa talossa. Miten portaat voi olla jotain niin ihmeellistä. Ja ne portaat on ihmeelliset vaikka me jaetaan ne meidän naapurin kanssa. Vaikka aina suihkusta yläkertaan mentäessä pitääkin toivoa olevansa näkymätön ettei törmää naapuriin portaissa. Kiitän jotain korkeempaa voimaa siitä, että meidän porukoiden naapurissa ei asu hullua, joka a) tulis meille kylään ovesta noin vaan b) varastais kaiken kun me ei olla kotona. Tuolla meidän porukoilla oon pari kertaa joutunut tilanteeseen, jossa oon tarvinnut naapurin apua ja believe me, oon ollut onnellinen et sellasia on. Kun juopunut mummo pimppi paljaana kusasee ensin meidän pihalle, terassille, koittaa päästä meille sisään ja sen jälkeen juoksee mun perässä vaijerilukko kädessä huutaen huoranpenikkaa, mä olen onnellinen että on naapureita. Ja ne, jotka Turkua sen enempää tuntee tietää että Mäntymäki on vähän omalaatuinen paikka kera kaikkien vakkaripulsujen.
Siks olinkin innosta pinkee kun muutettiin Fransin kanssa yhteen. Jotenkin ajattelin, että uusi talo ja uusi asuinalue on jotain uutta. Tiettekö, ei enää niitä pulsuja- ajatus. Muutettuamme tänne, huomasin aika äkkiä että joku täälläkin on pielessä. Ensimmäisinä viikkoina mä törmäsin useempaan narkkariin kun koskaan ennen, tossa ne hengaili kyttäilemässä meiän autoja ja norkoilemassa etuovella. Kunnes ne alko norkoilemaan sisällä, jonka jälkeen aloin pelkäämään rappukäytävässä kävelyä. Jonka jälkeen ne murtautu pyöräkellariin, pesutupaan, häkkivarastoon ja vielä takapihan ulko-ovestakin sisään. Aluksi meillä oli hissi täynnä lappuja, ja mieleen tuli criminal mindsin profilointiseinä. Vinkkejä ja lappuja siitä mitä vietiin ja mistä. Kaikki laput anonyymejä, mutta jotenkin se loi yhteisön tunnetta, tuli olo että muutkin on tietoisia. Nyt meiän talo on täynnä kameroita, viivakoodilla varustettuja avaimia ja tummennettua lasia.
Luulen, että meidän naapurit pitää mua hulluna nykyään koska pelästyn joka ikinen kerta kun joku tulee kulman takaa tai hissistä. Mutta, silti oon aika ilonen että ne on olemassa. Ompahan meitä sitten muutama sata yhtä murtovarasta vastaan.
Ellei se varaskin oo mun naapuri.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
tiistai 30. kesäkuuta 2015
Pieni hinta, parempi mieli
Mua alkaa aina naurattaa sana kirpputori, se kuullostaa niin juntilta kun miettii hetken pidempään. Kirppu tori, oikeesti haha. Mut mä rakastan kirppareita! Harmi että nykypäivänä ihmiset hinnoittelee tavaroitaan usein hiukan yläkanttiin, mun mielestä idea on nimenomaan se, että löytöjä voi tehdä pienellä rahalla. Kyllä mä ymmärrän, että ihminen haluaisi hyvän hinnan jostain ihan käyttämättömästä asiasta, mutta sillon kun hintapyyntö on lähemmäs 200 euroa, ei sen paikka mun mielestä oo kirpparilla. Just saying..
Mutta edelleen mä rakastan kirppareita! On ihan mahtava fiilis kun löytää kaiken sen roinan keskeltä jotain huikeeta, ja halvalla. Ja kaiken lisäksi hyvällä tuurilla joka ikisellä vastaantulevalla ei oo päällä samaa vaatetta. Se on vähän kun aarteenetsintää tai metsästystä. Sä näet kun joku hipelöi jotain hullun hienoa mekkoa, ja sun on vaan pakko saada se. Sitten sä vaanit vähän matkan päässä kunnes se autuaan avuton ihminen päästää irti ja padam; hyökkäys ja se on sun. Ihan mahtavaa.
Käytiin pari päivää sitten taas vähän kirppistelemässä, mielessä lähinnä kesävaatteet ja jotkut ruissireleet. Ja tarttu kyllä taas mukaan ihan mahtavia juttuja, mä tuun aina hyvälle tuulelle kun teen jonkun hyvän löydön. Kuvasin teille noi mun ostokset ja liitin vielä hinnat antamaan vähän perspektiiviä siitä miksi kannattaa hyödyntää tämmöstä kierrätystä! Kaikki vaatteet on priimakunnossa (toki jokaisen ostajan kannattaa itse tsekata millasta kamaa kotiinsa kantaa) ja tekee myös hyvää tällaselle opiskelijan kukkarolle.
Ensimmäisenä alkuperäsin hemasta oleva ihana sifonkinen kukkapaita! Toi printti vaan vei mut mennessään, ihanan kesäinen. Hintaa tolla oli 3 euroa. (tosin äiti just kyseli et kenen verhot oon nyt pöllinyt, mutta makunsa kullakin. haha)
Tää oli ihan huippulöytö! Oon ettinyt hyviä urheilurintsikoita ikuisuuden. Hinnat on vaan aina saanu
mut jotenkin säikähtämään, vaikka tottakai laadukkaista liiveistä joutuukin maksamaan. Näillä ihanuuksilla oli kuitenkin hintaa vain 2 euroa.
Toinen asia mitä oon ettinyt, on jakku joka istuu! En oo aiemmin ees huomioinut pitkiä jakkuja, mutta tän nähtyäni tajusin kuinka hienoja ne on. Tääkin on alunperin hemasta ja ihan moitteettomassa kunnossa. 4 euroa ja minä onnellinen omistaja.
Uskokaa pois, mun on maailman vaikeinta löytää uimapukua. Nimenomaan tällasta missä ylä- ja alaosa on kiinni toisissaan. Siinä missä yläosan tarvii olla suuri, niin alaosan ei tarvitse ja vielä lyhyyteni takia noi keskiosat yleensä roikkuu päällä. Mutta kappas vaan! Tää uikkari oli aivan oikeen kokonen. Tä on siis cubuksesta alunperin ja koossa 40. Huippuostos, ja 4 euroa.
Mutta edelleen mä rakastan kirppareita! On ihan mahtava fiilis kun löytää kaiken sen roinan keskeltä jotain huikeeta, ja halvalla. Ja kaiken lisäksi hyvällä tuurilla joka ikisellä vastaantulevalla ei oo päällä samaa vaatetta. Se on vähän kun aarteenetsintää tai metsästystä. Sä näet kun joku hipelöi jotain hullun hienoa mekkoa, ja sun on vaan pakko saada se. Sitten sä vaanit vähän matkan päässä kunnes se autuaan avuton ihminen päästää irti ja padam; hyökkäys ja se on sun. Ihan mahtavaa.
Käytiin pari päivää sitten taas vähän kirppistelemässä, mielessä lähinnä kesävaatteet ja jotkut ruissireleet. Ja tarttu kyllä taas mukaan ihan mahtavia juttuja, mä tuun aina hyvälle tuulelle kun teen jonkun hyvän löydön. Kuvasin teille noi mun ostokset ja liitin vielä hinnat antamaan vähän perspektiiviä siitä miksi kannattaa hyödyntää tämmöstä kierrätystä! Kaikki vaatteet on priimakunnossa (toki jokaisen ostajan kannattaa itse tsekata millasta kamaa kotiinsa kantaa) ja tekee myös hyvää tällaselle opiskelijan kukkarolle.
Ensimmäisenä alkuperäsin hemasta oleva ihana sifonkinen kukkapaita! Toi printti vaan vei mut mennessään, ihanan kesäinen. Hintaa tolla oli 3 euroa. (tosin äiti just kyseli et kenen verhot oon nyt pöllinyt, mutta makunsa kullakin. haha)
Tää oli ihan huippulöytö! Oon ettinyt hyviä urheilurintsikoita ikuisuuden. Hinnat on vaan aina saanu
mut jotenkin säikähtämään, vaikka tottakai laadukkaista liiveistä joutuukin maksamaan. Näillä ihanuuksilla oli kuitenkin hintaa vain 2 euroa.
Toinen asia mitä oon ettinyt, on jakku joka istuu! En oo aiemmin ees huomioinut pitkiä jakkuja, mutta tän nähtyäni tajusin kuinka hienoja ne on. Tääkin on alunperin hemasta ja ihan moitteettomassa kunnossa. 4 euroa ja minä onnellinen omistaja.
Uskokaa pois, mun on maailman vaikeinta löytää uimapukua. Nimenomaan tällasta missä ylä- ja alaosa on kiinni toisissaan. Siinä missä yläosan tarvii olla suuri, niin alaosan ei tarvitse ja vielä lyhyyteni takia noi keskiosat yleensä roikkuu päällä. Mutta kappas vaan! Tää uikkari oli aivan oikeen kokonen. Tä on siis cubuksesta alunperin ja koossa 40. Huippuostos, ja 4 euroa.
Kuten jo sanoin, lähdin kirpparille vähän siinä mielessä, että löydän jotain päällepantavaa ruissiin. Mun mielestä festarivaatteissa saa olla jotain mitä ei välttämättä normaali arkena päälleen. Törmäsin tähän asuun vahingossa, huomatessani ton mahtavan printin. Kirkas vaaleensininen ja meriaiheiset kuvat. Mikäs sen parempaa! Läppä juttu mutta tulipahan ostettua, ja on tää mun mielestä aika magee kokonaisuus festareita silmällä pitäen. Hinta vaivaiset 3 euroa.
Mukaan tarttu myös tällanen ihana kesäpaita, hintaan 3 euroa.
Ja viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä, löysin ihanan maksipituisen juhlamekon! Se melkein jo jäi ostamatta, sillä oli satavarma ettei se mahdu mulle. Olipa kuitenkin aivan täydellisen kokoinen ja istui niin hyvin että maksoin hyvällä mielellä tästä 9 euroa. Miettikää minkä saaliin keräsin alle kolmellakympillä. waaadapp! Kirpparit kunniaan!
Näihin tunnelmiin, Heidi.
maanantai 15. kesäkuuta 2015
Kotistudio
Rakennettiin tossa yks päivä Sannen kanssa kunnon studio tänne meidän "olohuoneeseen". Sohva sai kyytiä niin kuin kaikki muutkin huonekalut jotka osui tielle. Mä rakastan kuvia joissa on selkeä tausta, ja mun mielestä valkoinen toimii siinä aina, näinpä päädyttiin hyödyntämään tätä meidän täysin valkoista seinää. Tosta isosta ikkunasta paistaa päivisin aurinko suoraan tohon seinään, joten valotusongelmakin on hoidettu.
Inspiraatio lähti tosta hatusta, joka on kyllä aika floppi ostos Seppälästä joskus pari vuotta sitten, kuka keksi hatun jonka alta ei näe mitään, kun noissa reunoissa ei oo mitään mikä pitäis hatun muodossaan. No sopiipahan tällaisiin kuviin kun nenä päähän. Mun mielestä myös noi meidän nahkatuolit on kauniin elegantit ja tuo kuviin kivan lisäosan, mitään sen kummempaa ei siis tarvita. Pari yksityiskohtaa ja muu sitten rakentuu sen ympärille.
Oon kiitollinen, että mulla on ystävä, joka ainaisesta räkätyksestään huolimatta joka kerta kärsivällisesti toteuttaa mun ideoita. Ja myös itse kehittelee niitä. Taisi se olla Fransinkin mielestä hauskaa kun mä makaan noilla tuoleilla kuin mikäkin akrobaatti nelinkertaisen kaksoisleuan kanssa. No, kaikkea pitää kokeilla että päädytään lopputulokseen joka miellyttää, haha.
Mun mielestä tällaset kuvat on ihan mukavaa vaihtelua niille ainaisille instagram selfieille, enkä muutenkaan halua sellaisia blogissani julkaista. Vielä kun saisi joskus aikaiseksi ostaa kunnon kameran ja jopa opetella käyttämään sitä. Onneksi mun kännykän kamerassa on 42 megapixeliä, että kyllä silläkin jo johonkin pääsee.
Näihin kuviin, Heidi
Inspiraatio lähti tosta hatusta, joka on kyllä aika floppi ostos Seppälästä joskus pari vuotta sitten, kuka keksi hatun jonka alta ei näe mitään, kun noissa reunoissa ei oo mitään mikä pitäis hatun muodossaan. No sopiipahan tällaisiin kuviin kun nenä päähän. Mun mielestä myös noi meidän nahkatuolit on kauniin elegantit ja tuo kuviin kivan lisäosan, mitään sen kummempaa ei siis tarvita. Pari yksityiskohtaa ja muu sitten rakentuu sen ympärille.
Oon kiitollinen, että mulla on ystävä, joka ainaisesta räkätyksestään huolimatta joka kerta kärsivällisesti toteuttaa mun ideoita. Ja myös itse kehittelee niitä. Taisi se olla Fransinkin mielestä hauskaa kun mä makaan noilla tuoleilla kuin mikäkin akrobaatti nelinkertaisen kaksoisleuan kanssa. No, kaikkea pitää kokeilla että päädytään lopputulokseen joka miellyttää, haha.
Mun mielestä tällaset kuvat on ihan mukavaa vaihtelua niille ainaisille instagram selfieille, enkä muutenkaan halua sellaisia blogissani julkaista. Vielä kun saisi joskus aikaiseksi ostaa kunnon kameran ja jopa opetella käyttämään sitä. Onneksi mun kännykän kamerassa on 42 megapixeliä, että kyllä silläkin jo johonkin pääsee.
Näihin kuviin, Heidi
perjantai 12. kesäkuuta 2015
Videoterkut
On se vaan aina yhtä hauskaa kattoa itteään videolta, haha. Tässäpä olis nyt vähän kuulumisia ja ylimääräistä lätinää videon muodossa :)
Hyvää alkanutta kesää kaikki ihanat siellä ruudun toisella puolella!
Näihin tunnelmiin, Heidi.
tiistai 9. kesäkuuta 2015
Peilien edessä
Oon tässä viimepäivinä käynyt hirveesti pohdintaa itseni kanssa itsestäni. Vuodet vierii, eikä kukaan voi jäädä seisomaan siihen mitä oli jonkun ikäisenä. Sä kasvat niiden vuosien mukana. Oon miettinyt asioita, joissa olen kehittynyt ihmisenä ja joissa mulla on vielä kehitettävää. Oon ylpeä mun empaattisuudesta ja en niin ylpeä siitä että räjähdän totaalisesti kun mun hermot palaa. Kaikesta tyhmästäkin vaan oppii ja on ollut jotenkin suhteellisen terapeuttista huomata että itseensä voi olla joskus myös tyytyväinen.
Tähän oppimiseen on vaikuttanut paljon keskustelu mun ystävien kanssa. Muiden avulla oppii korjamaan niitä asioita, joissa ei loista ja loistamaan vieläkin kirkkaammin niissä joissa on jo hyvä. Onni on ne ystävät, jotka jaksaa jauhaa mun kanssa niitä maailman syvällisimpiäkin asioita. Ja avain kaikkeen on avoimuus.
Muutama mulle rakas ystävä suostui jakamaan mielipiteensä musta, ja oon siitä todella kiitollinen. Näiden ihmisten avulla mä kehitän mun omaa itseäni.
Emilia
"Oon tuntenu Heidin puolisen vuotta, tavattiin kun koulu alkoi. Ensivaikutelma tästä naisesta oli, että sillä oli huikeet kengät jalassa! Huomasin heti, että tässä on kaveriainesta. Tutustuttiin toisiimme ja meistä tuli nopeesti tosi läheisiä.
Heidi on semmonen hauskuuttaja, meillä ei oo koskaan tylsää, kun se alkaa
naurattamaan mua. Hän tykkää myös kaikista arvuutteluleikeistä. Välillä arvaillaan toistemme toisia ja kolmansia nimiä ja joskus se kyselee multa
arvotuksia, joita mun pitäis sitten ratkaista.
Hauskinta hänessä on se, että hän on sponttaani ja jos me jotain päätetään, niin se me myös tehdään. Eikä meidän aina tartte tehdä jotain, vaan joskus me vaan puhutaan kahvikupin äärellä tosi syvällisistäkin asioista.
Heidi osaa lukea ihmisiä hyvin ja muakin se lukee kuin avointa kirjaa (eipähän tarvii kertoa mitä mulle kuuluu, koska kuulemma sen näkee naamasta.)
Heidissä on kyl yks tosi ärsyttävä puoli. Se murehtii kaikesta. Ja siis aivan kaikesta. Siks hän onki saanut lempinimekseen Mureena (miten tä liittyy murehtimiseen? Ainaki kuulostaa samalta..).
Heidi tykkää kuullostaa viisaalta ja en lähtis heti väittelemään sen kanssa. Häviit aina jos ryhdyt siihen leikkiin. Haha. Hän sanoo asiat aina suoraan, jos sitä ärsyttää jokin, vaikka se ei olis mitään kivaa kuultavaa. Toisaalta arvostan hänessä ehkä eniten rehellisyyttä ja sitä, että asioista puhutaan niinkuin ne on.
Hän on hyväntuulinen, nauravainen murehtija, jos pitäisi kuvailla häntä parilla sanalla. "
Sanne
" Kun Heidi päättää jotai niin se pysyy siinä, ja jos nyt ihmettelette miks se on ärsyttävää, niin mulla on esimerkki; jos mä oon väsynyt ja haluisin ottaa päikkärit, niin se ei oo mahdollista koska Heidi potkii mua niin kauan sieltä sängystä ylös ja jankuttaa, että mua ei enää väsytä (tajusin just et toihan on nerokas suunnitelma haha) On myös toinen asia mis se on ärsyttävän voittamaton, riitely. Oon kerran riidelly kunnolla Heidin kanssa ja se oli virhe, hävisin 6-0. Heidi on niin sanavalmis kaikkeen mitä sille heitetää et se on mahdotont. Auta armias sitä raukkaa jeesukse sanansaattajaa ku lähti Heidin kanssa väittelemään raamatun sisällöstä, se raukka sai verbaalisesti turpaansa. Sen takii oon vieläki sitä mieltä et Heidistä tulis hyvä politiikko.
Heidin kanssa ei tuu ikinä tylsää, aina on jotain tekemistä. Se keksii tekemistä tyhjästäkin, oli se sitten kivien heittelyä, kunhan tehdään jotain. Yks hyvä puoli, ja syy siihen miks meillä on klikannu, on se ettei Heidi ota itteään liian tosissaan. Mitä me nyt ollaan punnittu toistemme tissejä ja naurettu ku maan kamara tulee vastaan (ja tää tapahtu ennen leikkausta, nyt oon katkera niil terhakoille.) Oli läppä mitä oli, Heidi ei ota itteensä.
Ja kenelle mä pystyisin soittamaan keskellä yötä mun murheista, huolista ja muista typeristä asioista, niin että se ihminen oikeesti kuuntelee. Heidille."
Jenni
" Me ollaan tunnettu Heidin kanssa jo aika pitkään, mutta todellisia ystäviä meistä tuli aika yhtäkkiä. Heidi on super hyvä kuuntelija sekä kannustaja. Jos haluaisin kuun taivaalta, tiedän tän ihmisen tukevan ja kannustavan mua siinä satasella.
Naurua ja hauskuutta tää ihminen on enimmäkseen täynnä. Nauru ja hauskuuttelu onkin se ykköjuttu, mutta siinä ohella myös se vakava puoli löytyy. On kiva analysoida ja päteä asioita ihan tosissaan ja uskotella että näissä tilanteissa me ollaan ne järkevimmät. Me ollaan Heidin kanssa niin samantyylisiä, että pientä riitaa ja kinaa tulee aika helposti, mutta onneksi sekin unohtuu viidessä minuutissa kun päästään naureskelemaan sitäkin älyttömyyttä.
Huono puoli Heidissä on se liiallinen miettiminen. Siks se onnistumisen tunne kun saa sen tarttumaan hetkeen, on mahtava."
Tähän oppimiseen on vaikuttanut paljon keskustelu mun ystävien kanssa. Muiden avulla oppii korjamaan niitä asioita, joissa ei loista ja loistamaan vieläkin kirkkaammin niissä joissa on jo hyvä. Onni on ne ystävät, jotka jaksaa jauhaa mun kanssa niitä maailman syvällisimpiäkin asioita. Ja avain kaikkeen on avoimuus.
Muutama mulle rakas ystävä suostui jakamaan mielipiteensä musta, ja oon siitä todella kiitollinen. Näiden ihmisten avulla mä kehitän mun omaa itseäni.
Emilia
"Oon tuntenu Heidin puolisen vuotta, tavattiin kun koulu alkoi. Ensivaikutelma tästä naisesta oli, että sillä oli huikeet kengät jalassa! Huomasin heti, että tässä on kaveriainesta. Tutustuttiin toisiimme ja meistä tuli nopeesti tosi läheisiä.
Hauskinta hänessä on se, että hän on sponttaani ja jos me jotain päätetään, niin se me myös tehdään. Eikä meidän aina tartte tehdä jotain, vaan joskus me vaan puhutaan kahvikupin äärellä tosi syvällisistäkin asioista.
Heidi osaa lukea ihmisiä hyvin ja muakin se lukee kuin avointa kirjaa (eipähän tarvii kertoa mitä mulle kuuluu, koska kuulemma sen näkee naamasta.)
Heidissä on kyl yks tosi ärsyttävä puoli. Se murehtii kaikesta. Ja siis aivan kaikesta. Siks hän onki saanut lempinimekseen Mureena (miten tä liittyy murehtimiseen? Ainaki kuulostaa samalta..).
Heidi tykkää kuullostaa viisaalta ja en lähtis heti väittelemään sen kanssa. Häviit aina jos ryhdyt siihen leikkiin. Haha. Hän sanoo asiat aina suoraan, jos sitä ärsyttää jokin, vaikka se ei olis mitään kivaa kuultavaa. Toisaalta arvostan hänessä ehkä eniten rehellisyyttä ja sitä, että asioista puhutaan niinkuin ne on.
Hän on hyväntuulinen, nauravainen murehtija, jos pitäisi kuvailla häntä parilla sanalla. "
Sanne
" Kun Heidi päättää jotai niin se pysyy siinä, ja jos nyt ihmettelette miks se on ärsyttävää, niin mulla on esimerkki; jos mä oon väsynyt ja haluisin ottaa päikkärit, niin se ei oo mahdollista koska Heidi potkii mua niin kauan sieltä sängystä ylös ja jankuttaa, että mua ei enää väsytä (tajusin just et toihan on nerokas suunnitelma haha) On myös toinen asia mis se on ärsyttävän voittamaton, riitely. Oon kerran riidelly kunnolla Heidin kanssa ja se oli virhe, hävisin 6-0. Heidi on niin sanavalmis kaikkeen mitä sille heitetää et se on mahdotont. Auta armias sitä raukkaa jeesukse sanansaattajaa ku lähti Heidin kanssa väittelemään raamatun sisällöstä, se raukka sai verbaalisesti turpaansa. Sen takii oon vieläki sitä mieltä et Heidistä tulis hyvä politiikko.
Heidin kanssa ei tuu ikinä tylsää, aina on jotain tekemistä. Se keksii tekemistä tyhjästäkin, oli se sitten kivien heittelyä, kunhan tehdään jotain. Yks hyvä puoli, ja syy siihen miks meillä on klikannu, on se ettei Heidi ota itteään liian tosissaan. Mitä me nyt ollaan punnittu toistemme tissejä ja naurettu ku maan kamara tulee vastaan (ja tää tapahtu ennen leikkausta, nyt oon katkera niil terhakoille.) Oli läppä mitä oli, Heidi ei ota itteensä.
Ja kenelle mä pystyisin soittamaan keskellä yötä mun murheista, huolista ja muista typeristä asioista, niin että se ihminen oikeesti kuuntelee. Heidille."
Jenni
" Me ollaan tunnettu Heidin kanssa jo aika pitkään, mutta todellisia ystäviä meistä tuli aika yhtäkkiä. Heidi on super hyvä kuuntelija sekä kannustaja. Jos haluaisin kuun taivaalta, tiedän tän ihmisen tukevan ja kannustavan mua siinä satasella.
Naurua ja hauskuutta tää ihminen on enimmäkseen täynnä. Nauru ja hauskuuttelu onkin se ykköjuttu, mutta siinä ohella myös se vakava puoli löytyy. On kiva analysoida ja päteä asioita ihan tosissaan ja uskotella että näissä tilanteissa me ollaan ne järkevimmät. Me ollaan Heidin kanssa niin samantyylisiä, että pientä riitaa ja kinaa tulee aika helposti, mutta onneksi sekin unohtuu viidessä minuutissa kun päästään naureskelemaan sitäkin älyttömyyttä.
Huono puoli Heidissä on se liiallinen miettiminen. Siks se onnistumisen tunne kun saa sen tarttumaan hetkeen, on mahtava."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)