Hauvavauva

Luinpa kerran artikkelin. Oikeastaan useampiakin. Aiheesta, joka saa ihmiset suunnattoman usein näkemään punaista.

Joku sanoi kerran, ettei koiraa voi verrata lapseen. On totta, ettei vastuu koirasta tule kestämään lopun (ihmisen) elämää, koira ei valmistu tai hanki ajokorttia.

Mutta sen verran voin sanoa, että pentuaikana uskon, että voin verrata kokemuksiani äitiyteen. Sohaisen varmasti nyt muurahaispesään, joten ottakoon itseensä ken haluaa.

Jännitimme sen syntymää, toivoimme sen olevan terve. Ja kun haimme kotiin 7 viikon ikäisen palleron, otimme täyden vastuun sen hyvinvoinnista. Lupauduimme pitämään siitä mitä parhainta huolta. Valvoimme yöt, siivosimme pissat, kuuntelimme itkua. Pennulla oli kolme korvatulehdusta, yksi vatsatauti, jolloin se kakkaili verta. Ruoka ei maistunut, syötettiin lusikalla. Tutustuttiin ihmisiin ja koiriin.

On ostettu tarvikkeita, lainattu ja saatu. Kierrätetty. Kokeiltu erinäisiä ruokia, pohdittu allergioita ja harjoiteltu vieroittumista. Käyty eläinlääkärissä, leikkitreffeillä ja pentukoulussa. Olenko väärässä vai tehdäänkö näitä asioita lapsienkin kanssa?

Tarkoitukseni ei ole sanoa, että kukaan lapsi olisi sen huonompi tai arvottomampi kuin koirani. Tai että minä olisin nyt superäiti tai äiti ollenkaan, kun omistan koiranpennun.
Tarkoitukseni on muistuttaa, että koirasta kasvaa vuosien varrella perheenjäsen. Sellainen, jota suojelee parhaansa mukaan ja joka suojelee sinua.

Ehkä joskus kannan ihmisvauvaa, mutta nyt on hyvä näin. Karvavauvan kanssa.

Näihin tunnelmiin,
Heidi

Queens

Kun nuorena teininä seilasin Turun lähiseuduilla vaihdellen ajoittain kaveripiiriäni, oli lähelläni monta hyvää tyyppiä ja niiltä ajoilta on jäänyt monet hyvät muistot sekä kommellukset. Kaikesta huolimatta muistan jo silloin ajatelleeni, etten ole siellä missä lopulta toivoisin olevani.

Lukion aikana aloin tutustumaan nykyisiin läheisiini, joita täydellä sydämmellä voin kuvata tänään ystävikseni. Melkein jokainen meistä tytöistä kävi eri koulua, mutta se ei koskaan heikentänyt sidettämme. Jälkeen ajatellen uskon sen olleen ainoastaan vahvistava tekijä.

WHO RUN THE WORLD. QUEENS.

Pystymme puhumaan mistä vain, aina ummetuksesta politiikkaan. Selvennämme asioita toisillemme, nauramme toistemme tyhmyydelle ja yhdessä kasvamme viisaammiksi. Jokainen meistä on erilainen, mutta sillä ei ole koskaan ollut merkitystä. Mietimme usein kuinka onnekkaita olemme siitä, että me olemme juuri me. Meidän porukka, joka harvoin riitelee ja kun riitelee, niin kahvikupit lentävät ja savu nousee korvista.

Yksi tykkää halata, toinen kammoaa sitä, loput ovat opetelleet. Yksi leipoo, toinen polttaa kaiken pohjaan ja joku keksii, että ruokaa saa ravintolastakin.

Vaikka tänäpäivänä meillä jokaisella on kiireemme ja seilaamme kaupunkien välillä, olemme ymmärtäneet sen, etteivät tapaamisten määrät korvaa niiden laatua. Jokainen viesti, puhelu tai kahvin äärellä istuminen on hetki, jota pitää vaalia.

Kiitos teille, että olette siinä.

Näihin tunnelmiin,
Heidi