Ole rohkea ja ystävällinen

Rohkeutta etsimässä? Helpoin tie käy hoitsuopintojen kautta.

Aloittaessani terkkarin opinnot. Mua pelotti. En tiennyt mistään mitään, hyppäsin suoraan johonkin ihan uuteen, jota en ollut ajatellutkaan. En kuitenkaan kadu hetkeäkään, että tein sen valinnan.

Mä oon sosiaalinen, mutta ei se tarkoita ettenkö pelkäisi kun joudun esiintymään. Me ollaan jouduttu pitämään paljon esitelmiä, puhumaan luokan edessä muillakin kielillä kuin sillä omalla äidinkielellä. Ja se on kyllä kasvattanut mua. On hienoa huomata miten paljon esiintymiskammo on helpottanut. Pitää vaan katsoa pelkoa silmiin. Eipä se maailma siihen kaadu vaikka sinne lavalle pyörtyisikin, saapahan nauraa kiikkustuolissa.

Meidän täytyy oppia luottamaan koulussa aika paljon toisiimme. Me annetaan pistää toisiamme niin monta kertaa, että toinen onnistuu. Me annetaan injektoida itseämme, jotta toinen voi harjoitella. Ja kyllä se vaatii rohkeutta, eihän se mukavalta tunnu mutta se on vaan kaikkien etu, että me toimitaan koekaniineina, jotta sitten kun joku on oikeesti sairas niin me osattais hoitaa hommamme hienosti.

Me maataan luokan edessä tissit paljaana, jotta toinen saa harjoitella miten EKG- otetaan. En mä tiedä onko kenenkään mielestä maailman siisteintä, että 15 ihmistä tuijottaa sua kun makaat nakuna, mutta niin se vaan menee. Yhteisen hyvän puolesta.

Mun mielestä eniten rohkeutta tarvitaan kuitenkin, kun mennään harjoitteluun. Siellä opetellaan ottamaan vastuu ihmisen hengestä. Me ollaan vastuussa, siitä ettei potilas X kuole. Ja se on aika raskas vastuu, ellei siihen ole valmis. Sen takia, on meidän vastuulla opiskelijoina harjoitella niin hyvin, että voidaan työelämään astuessamme olla varmoja siitä, että tehdään työmme niin hyvin kuin mahdollista ja ollaan valmiita seisomaan tekojemme takana.

Näihin tunnelmiin, Heidi.

Polkuja

Alotan sillä, että oon uskomattoman ihmeissäni siitä miten moni tietää mun blogin. Tottakai äippä ja kaverit lukee, mutta se että myös tuttujen tutut sanoo et on lukenut mun juttuja. Se olkoon tän päivän piristys, koska se tuntuu mahtavalta. Kiitos.

Muuten on kyllä ollut tänään ihan shaiba olo. Syysloma ei tuntunut lomalta ollenkaan, en tiedä miksi. Ei mulla ollut ees sen suurempaa kiirettä, mutta jonkunnäkönen voimattomuus silti. Uskon tohon herra auringon voimaan, enkä ihmettele yhtään miksi mieli on enemmän maassa syksyisin. Inhottavia asioita sattuu ympärille oleville ihmisille, ja kaikkien paha olo tuppaa aina tiivistymään yhteen pakettiin, jolloin niiden asioiden käsittely vetää mielen matalaksi, vaikkei ne muhun välttämättä liittyisikään.

Tein vähän aikaan sitten persoonallisuustestin (16 personalities, joka on muuten maaginen testi), ja sen tulos osui enemmän kuin nenä päähän. Mä tiedostan olevani todella tunne- ihminen. Mun mielialat heittää itkusta nauruun sekunnissa ja mun on vaikea tehdä päätöksiä pelkän faktatiedon perusteella. Oon sellanen kanaemo pienellä leijonansydän twistillä. Puolustan ja haluan pelastaa kaikki mun läheiset. Haluisin olla hippi, joka elää keskellä peltoa ilman huolen häivää. Se taitaa olla mun unelma.

Koen tän tunteellisuuden olevan joskus myös heikkous. Muista huolehtiminen on yllättävän raskasta loppujen lopuksi. Hauskinta on se, että kukaan tuskin edes aina kaipaa mun huolehtimista. Miksi mä sitten huolehdin. Miksi mä otan kaikki tän maailman ongelmat omille harteille, vaikka en voi niille mitään tehdä. Jokainen menee kuitenkin omaa polkuaan, määrittää oman elämänsä ja tekee omat valintansa. Ei siihen oo muilla vaikutusvaltaa.

Mun persoonallisuustyypin yksi heikkous onkin se, että laitan muut liian usein itseni edelle. Tiedostan sen, ja otan neuvosta vaarin. Lähden yökylään ja nollaan mun aivot. Syön vähän liian monta keksiä ja huominen tulee olemaan loistava päivä. Ihan vaan koska mä päätän niin. Ja se on mun valinta.

Näihin tunnelmiin, Heidi