Valitsin luultavasti vaikeamman tien. Varsinkin tässä taloustilanteessa. Mä en selvästikkään valinnut mun tulevaa terkkarin ammattia rahan takia, sehän nyt on itsestään selvää kun katsoo meidän palkkoja.
Mun on vaikeeta suhtautua hallituksen leikkausehdotuksiin. Mun sähköposti huutaa kun jokainen liitto pommittaa mua viesteillä mielenilmauksista tai muista asioista joihin mun pitäisi puuttua. Mutta mä en osaa. Mun pitäis olla niitä leikkauksia vastaan, sillä selväähän on, että ne tulee vaikuttamaan mun palkkapussiin varsinkin silloin kun teen töitä sairaanhoitajana. Mutta mä en osaa. Mä en puhu niiden puolesta, mutta en voi puhua myöskään niitä vastaan, sillä mä en itse tiedä parempaa ratkaisua. Ymmärrän ihmisten vihan kansanedustajien palkkasysteemiä kohtaan, enkä itsekään aina ymmärrä sitä. Niinkuin JVG toteaa "suomessa vihataan, kun kirstuun kilahtaa". Mutta jos Suomi on viimeisen 7 vuoden aikana tehnyt jokaisen tunnin aikana miljoonan velkaa, on ongelmia oltava muuallakin kuin näiden tätien ja setien palkoissa.
Luin eilen uutisia pakolaistilanteen kärjistymisestä, taloustilanteesta sekä kadonneista ihmisistä. Kysyin mun kaverilta, että onko nyt se hetki kun pitää alkaa pelkäämään. Vielä en pelkää, mutta huolestuttaa se tosiasia, että emme me tiedä mitään tämän maan menosta. Me tiedämme sen mikä meille kerrotaan, me luulemme tietävämme sen mitä naapurin serkku on julkaissut facebookissa. Mutta totuutta me emme tiedä, ja se on pelottavaa. On pelottavaa, että jonain päivänä meille ilmoitetaan että on liian myöhäistä.
Jos Suomi tässä tilanteessa vaatii sen, että ensin olen köyhä opiskelija ja sitten työntekijä pienellä palkalla opintolaina niskassa, niin olen valmis uhraamaan muutaman prosentin, jotta minulla on tulevaisuudessakin turvallinen, oma ja rakas kotimaa. Kaikilla tässä maailmassa ei enää ole sitä vaihtoehtoa.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos <3