Minä olin nälkäinen. Frans jätti sateeseen seisomaan, kun luuli että luin sen ajatukset siitä, että käy kääntämässä auton ympäri. Pankkikortti ja avaimet jäi kotiin. Minä kiukuttelin ensin. Piti mennä giganttiin, ei menty kun alkoi ärsyttää. Meni hermo. Molemmilla. Lensi laukku ja kaikki muukin irtaimisto.
Frans karjui kuin myskihärkä ja minä tyypilliseen tapaani istuin hiljaa mykkäkoulua pitäen. Meinasi se jättää mut Skanssin pihalle, mutta keplottelin tieni takaisin autoon. Takapenkille. Mykkäkoulu jatkui. Raivostutti niin paljon, että pidättelin itkua matkalla "anoppilaan".
Olin päättänyt niellä kiukkuni ja käyttäytyä kylässä. Fransin isä kysyi saman kysymyksen kuin aina ennenkin "onko Frans ollut kiltisti". Sanoin, että laukku lensi ja äänivalli oli rikottu. Sanoin, että minäkin olin ollut tyhmä. Itketti, koska otti aivoon. Itkin vaikka nolotti. Juuso kertoi tarinoita Tarjan tempperamenttisyydestä. Nauratti ja sovittiin.
Olemme kumpikin temperamenttisiä, molemmat omalla tavallaan. Siinä, missä mä ärsytän nalkuttamisella tai turhanpäiväisellä kiukuttelemisellani viimeiseen asti, saa Frans kevyitä raivonpurkauksia. Frans huutaa, minä en. Minä mökötän, Frans ei jaksa. Mutta luojan kiitos ei olla kumpikaan pitkävihaisia. Tajutaan hyvin nopeasti milloin täytyy sopia, ja harvemmin mitään jää sen pidemmäksi aikaa hampaankoloon. Kun kaksi vahvaa luonnetta elää 40 neliössä on ilman puhdistaminen aika ajoin jopa tervetullutta.
Valtakunnassa taas kaikki hyvin.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos <3