Milloin elämästä tuli kilpajuoksu aikaa vastaan. Alkoiko kello tikittää nopeammin kun kasvoin aikuiseksi, mitä tehdä kun ei ehdi nukkua eikä olla hereilläkään. Kun pitäisi olla aikaa perheelle, ystäville, rakkaudelle, työlle sekä koululle. Kauppaan pitäisi ehtiä, suihkussa pitäisi käydä. Rahaa täytyy tehdä ja mikä tulee menee sitäkin nopeammin.
Milloin elämästä tuli oravanpyörä, jossa kaikki hienot hetket katoavat ainaisen kellon tuijottamisen taakse. Tämä hetki on yhtä kuin seuraavasta ahdistuminen. Perunat kiehuvat liian hitaasti ystävän naputtaessa rannekelloaan todeten ostoskeskuksen menevän tunnin päästä kiinni.
Olen kuullut liian monta tarinaa siitä, miten ihminen palaa loppuun kuin kaunis joulukynttilä. Ihmisten, joiden uskoi aina pysyvän kilpajuoksun kärjessä. Ehkä heillä oli liian kiire, ehkä läheisillä oli liian kiire. Miten meillä niin harvoin on aikaa kysyä mitä toiselle kuuluu. Miten aika pysähtyy vasta silloin kun on liian myöhäistä. Silloin kun tuolla kysymyksellä ei ole enää merkitystä, silloin meillä olisi aikaa.
Kysynkin, milloin on aika pysähtyä.
Näihin tunnelmiin, Heidi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos <3