Motivoiko

Vuoden 2015 tammikuussa köröttelin autollani Turun ammattikorkeakoulun Salon yksikköön. Olin aloittamassa matkaani terveydenhoitajaksi.

Millaisena sitten olen kokenut Turun ammattikorkeakoulun terveydenhoitajan ammattitutkinnon opetuksen? Selvennyksenä tähän väliin, että terveydenhoitajan ammattitutkinto koostuu sairaanhoitajan pätevyydestä, jonka päälle erikoistutaan terveydenhoitajaksi.

Harjoittelujaksot. Olen kokenut, että harjoittelujaksot tuovat paljon enemmän kosketuspintaa kuin pelkillä luennoilla istuminen. Tässä ammatissa on ensiarvoisen tärkeää päästä vuorovaikuttamaan ja työskentelemään nimenomaan oikeiden yksilöiden kanssa. Luennoilta saadaan pohjatieto ja kentällä kehitetään hoitotyötä sekä kerätään rohkeutta ottaa ohjat omiin käsiin.

Harjoittelujaksoilla on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Opiskelijaryhmiä on monia, harjoittelupaikkoja rajoitetusta. Opetussuunnitelman kokoon kursiminen järkevästi niin, että jokainen opiskelijaryhmä pääsisi kentälle luo päänvaivaa niin asioista päättäville kuin opiskelijoillekin. Harjoittelujaksot ovat uuvuttavia henkisesti, eivät fyysisesti. On osattava sopeutua uuteen työympäristöön, henkilökuntaan sekä potilasryhmiin. On opittava olemaan omatoiminen ja sataprosenttisesti läsnä. Meillä alkoi syksyllä kolmen perättäisen harjoittelun putki. 5 viikkoa kirurgisella. 5 viikkoa terveysasemalla. 5 viikkoa psykiatrisen hoitotyön parissa. Harjoitteluiden välissä oli maksimissaan viikonloppu, kaikilla ei sitäkään. Se on mielestäni liian suuri puristus liian pieneen aikaan.

Opetussuunnitelma muutoin muuntautuu jatkuvasti enemmän itseopiskelun muotoon. Opiskelija saa suuren määrän tehtäviä kotiin tehtäväksi ja niitä puretaan aiheeseen liittyen yhdellä luennolla. Viime syksynä saimme kurssin aikana toteutettavan projektin, josta muodostui 80 sivuinen. Se ei vaikuttanut kurssin arvosanaan ylentävästi, kunhan sen oli tehnyt. Motivoiko. Useimmat kurssit sisältävät myös seminaarityön, jossa ryhmä yhdessä perehtyy tiettyyn asiaan, esimerkiksi yhteen ehkäisymuotoon.  Ryhmät luennoivat nämä aiheet toisilleen. Suurin osa haukottelee esityksen aikana. Ryhmän jäsenille jää mieleen enintään se, mitä omassa työssään on tehnyt. Muille se takelteleeko joku esityksen aikana. Motivoiko. Me luennoimme toisillemme ne aiheet, jotka eivät muuten mahdu kurssin tuntimäärään. Me siis opetamme toinen toisiamme ammattiin, jossa on kysymys ihmisten hyvinvoinnista, elämästä ja kuolemasta. Miten käy niiden oppilaiden ammattitaidon kehittymiselle, jotka seminaarista toiseen pääsevät kursseista läpi ryhmän rinnalla tekemättä itse mitään.

Olemme saaneet rangaistuksia kun emme ole osallistuneet seminaareihin, joilla on koulun ulkopuolelta tulleita luennoitsijoita. Ymmärrän, se ei ole kohteliasta. Olen kuitenkin istunut tunnollisesti kuuntelemassa markinnoinnin opiskelijoille suunnattuja luentoja, sillä ne ovat olleet pakollisia. Miksei ammattikorkeakouluille anneta riittäviä resursseja ammattitaitoisten ja mielenkiintoisten puhujien palkkaamiseen. Näitä resursseja on yliopistoilla.

Nämä ovat suurimpia ongelmia, joihin olen opiskeluni aikana törmännyt. Olemme keskustelleet opiskelijaryhmien kesken sekä opettajien kanssa. Kukaan ei ole tyytyväinen, mutta kaikki tuntuvat tyytyvän koulutuksen alenevaan tasoon. Nämä ovat asioita, joihin on saatava muutoksia.

Näihin tunnelmiin,
Heidi