keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Älä ole kopio

Kaksi ihmistä, kaksi persoonaa ja kaksi hyvinkin erilaista elämänfilosofiaa. Olemme Fransin kanssa hyvinkin erilaisia tietyissä asioissa, ajoittain ajattelen että olemme kuin yö ja päivä. Erilaisuutemme on opettanut meidät keskustelemaan asioista ja on ollut pakko oppia ymmärtämään toisenkin näkemyksiä, mikä ei aina kahdelle jääräpäälle ole ollut maailman helpoin asia. Välillä voittaminen on tuntunut palkitsevammalta kuin toisen kuunteleminen.

Siinä missä minä ajattelen asiat hamaan tulevaisuuteen, pystyy Frans keskittymään hyvällä tuurilla tulevaan viikkoon. Minä stressaan pääni puhki mitä jos- kysymyksillä, kun Frans elää hetkessä.

Minä ostaisin kaiken alennusmyynneistä ja säästäisin patjankin sisään. Frans ostaa jauhelihan ennemmin värin kuin kilohinnan mukaan. Minä tankkaan auton viidellä eurolla, Frans viidelläkymmenellä.

Minä siivoan koko ajan hieman, Fransin käsitys sotkuisesta kodista muodostuu pyykkivuoren ja pöllypallojen koon mukaan. Tässä asiassa olemme tosin pyrkineet löytämään jonkinnäköisen yhteyden.

Minä valvon yöt ja nukun päivät, Fransilla on unirytmi. Minä nukkuisin vaikka pommi räjähtäisi, kun taas Frans tarvitsee harmonisen hiljaisuuden tai vaihtoehtoisesti korvatulpat ja unilaput silmille.

Minä syön kun on nälkä tai kun muistan, Frans ymmärtää säännöllisen ruokailun tärkeyden. Koomista sinänsä, kun minähän se olen terveydenhuollon ammattilainen.

Frans on uskomattoman nopea sisäistämään ja muistamaan oppimansa asiat, minun pitää päntätä  ja repiä hiuksia päästäni.

Frans ei panikoi, minä kyllä senkin edestä. Ja jos Frans panikoi, tiedän että on aihetta ahdistua oikeasti.

Vaikka erilaisuus nähdään usein enemmän heikkoutena kuin vahvuutena ja olen usein kuullut lauseen "me oltiin vaan liian erilaisia" koen, että toisen puoliskon hyvät puolet saattavat joskus osittain kompensoida niitä omia heikkouksia. Jos minulla olisi puoliso, joka samalla tavoin ajautuisi paniikkiin kuin minä, istuisimme joka toinen ilta päivystyksessä pohtimassa syntyjä syviä. Tarvitsen ihmisen, joka käskee rauhoittumaan ja muistuttaa hengittämisestä.
Summa summarum, kukaan ei ole täydellinen. Eikä tarvitsekaan. Rakastumme ihmisissä yleensä juuri niihin piirteisiin, jotka meiltä itseltämme ovat kadonneet.

Yhdessä minässä on riittävästi, en tarvitse kopiota itsestäni.

Näihin tunnelmiin, Heidi.

2 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä. Onneksi meillä ei asu kopiota itsestäni, hermo siinä menisi. Erikseen ollaan vajavaisia, yhdessä vastakohdillamme ollaan täydellinen tiimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä! Toisesta voi löytää arvokkaita asioita kun erilaisuuden ottaa vastaan positiivisin mielin <3

      Poista

Kiitos <3