Haluan toivottaa jokaiselle mitä ihaninta joulua, tehkää aatosta teidän näköisenne. Ennen kaikkea nauttikaa rakkaidenne seurasta, sillä yhdessäolo ei ole milloinkaan itsestäänselvyys.
Tänään vietimme perhepäivää Fransin isovanhempien luona Ulvilassa. Sinne ajaessa tie oli sohjoinen, matka kesti kauan ja autossa oli ahdasta. Pieneen autoon ahtautui neljä ihmistä sekä koira. Mummoloissa meno oli melkoista. Ilahduttavaa oli, että isovanhemmat olivat silminnähden onnellisia siitä, että jälkikasvu lapsineen oli muistanut tulla jälleen vierailulle. Hetkestä on ajoittain vaikea nauttia koiran syödessä kaikki mitä edessänsä näkee, peläten tuon pienen polttavan viiksikarvansa kynttilöissä. Tänään muistin jälleen, mikä on tärkeintä.
Päivän pimetessä oli aika suunnata kotiin, ahtautua jälleen pieneen autoon. Koiralle oma turvavyö ja ihmiset kiinnittivät omansa. Jokainen tiesi sään olevan surkea, oli ajettava varovasti. Sen tiesivät kaikki. 58 kilometriä lähdön jälkeen tapahtui jotain, mitä emme osanneet odottaa. Auto lähti yllättäen täysin hallinnasta, heitellen keskellä 80 km/h tietä poikittain. Jokainen autossa oli hiljaa, kuski teki sen mitä pystyi. Ohjasi ojaan, kun ei suoraakaan enää päässyt. Siinä kohdassa suljin silmäni, tartuin koiran turvavyöstä ja pidin koiran lähelläni. Siinä lennettiin ja odotettiin mihin pysähdytään. Onneksi vastassa oli kallion tai puiden sijaan luminen kuoppa. Jokainen oli hiljaa. Kysyin ovatko kaikki kunnossa. Luojan kiitos olimme. Sammutimme auton ja kapusimme ulos, sillä välin noin viisi autoa oli pysähtynyt tien varteen huudellen miten meidän kävi. Sillä hetkellä tunsin tärinän lisäksi suurta ylpeyttä näistä ihmisistä. Yksi soitti ambulanssin, toinen paloauton ja kolmas selvitti missä ylipäätään olemme.
Tämän kaiken keskellä kukaan meistä ei ollut muistanut ilmoittaa Fransin vanhemmille, että ajauduimme tieltä. He olivat pysähtyneet tien varteen ja huusivat vain "mitä te siellä teette?". Fransin isä sanoi tehneensä nopean katsauksen tunnistettuaan meidät; neljä ihmistä ja koira. Kaikki ulkona autosta ja omilla jaloillaan. Paikalle pysähtynyt mies tarjosi meille hädän hetkellä kyydin kotiin. Sanoi koiran olevan tervetullut kyytiin, teki tilaa autoon. Tilaa meille, kun tarvitsimme apua.
Auto hinataan joulun jälkeen Raisioon. Lopulta kuitenkin pelti on vain peltiä, uutta elämää ei saa kukaan. Nautitaan siitä, mitä meillä on nyt.
Näihin tunnelmiin,
Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos <3