Jaksatko?

Eniten ärsyttää pimeys ja kylmyys, talvi siis itsessään. Tämä ajanjakso, joka jokaisena vuotena saa ajattelemaan kuinka hienoa olisi asua auringon alla. Kun fyysisesti nousee sängystä on pimeää, kun pää herää kropan mukana, on jälleen pimeää. Silloin kun voisi olla odotettavissa auringon pilkahdusta, sataa yleisesti vettä. Ja nykyajan nuorena, kumisaappaat ovat edelleen kaupan hyllyllä. Oman mausteensa tuo meidän reilu kolmen kuukauden ikäinen pentumme, joka innoissaan ymmärtää, että jäällä pääsee kovaa ja sateella on kivempi seistä paikallaan. Vinkkinä jokaiselle koirasta haaveilevalle, sijoita osto kevääseen.

Märkien sukkien ja liian kevyiden takkien ohella on kirjoiteltu opinnäytetyö pakettiin, valmisteltu noin kaksikymmentä ennakkotehtävää, puhuttu politiikkaa sekä kuvailtu videoita. Tavattu ystäviä ja monia uusiakin tuttavuuksia. Syksy on siis ollut suhteellisen kiireinen ja pohdinkin pitäneekö huolestua, kun puhelin on kateissa joka toinen tunti. Aivojen kapasiteetti alkaa olla selkeästi aika lailla käytetty. 

Nyt kun koulu tarjoaa pienen hengähdyshetken, on olo kuitenkin tyhjä. Jokaisen stressaavan ajanjakson jälkeen tulee tunne; mitä seuraavaksi. Jatkuvasti on oltava etsimässä seuraavaa projektia, on mentävä eteenpäin ja kehitettävä itseään. Miksi on niin vaikeaa hetken aikaa, vain olla. Eräs ystäväni sanoi kerran, että pyörä on pysäytettävä ennen kuin sillä ajaa seinään. Ajoittain on vaikea ymmärtää omia voimavarojaan, juostessaan eteenpäin hullunkiilto silmissä. 

Syksyn aikana olen huomannut myös monen muun menevän liiankin lujaa. Tuleeko meille kiire ennen vuodenvaihdetta. Kiire purkittaa mennyt vuosi tai kiire toteuttaa suunnitelma, että tämäkin vuosi oli edellistä parempi.

Milloin elämästä tuli täydellisyyden tavoittelua. 

Näihin tunnelmiin, 

Heidi