Edeltävä syksy on ollut raskas. Ennen kaikkea se on ollut matka kohti tuntematonta. Kohti uutta. Kohti sitä hetkeä, johon on sopeuduttava. Luopumista, suunnatonta surua, pettymystä. Naurua, onnea ja helpotusta. Näiden tunteiden sekoittuminen ja lankakerän selvittäminen sen jokaisesta päästä, eivät ole olleet helppoja asioita kohdata. Kontrollinhakuisena on ollut vaikea päästää irti ja ymmärtää, että kaikkea ei voi selittää.
Kenelle me haluamme selittää ja kenen ajatuksilla lopulta on merkitystä. Miksi omien ajatuksien ja tunteiden tueksi on haettava hyväksyntää, jotta ne voi itselleen oikeuttaa. Kukaan toinen ei voi elämääsi elää tai valintojasi kantaa. Haluan kuitenkin pyytää anteeksi ja kiittää.
Lopulta, haluan ajatella, ettei ole loppua. On vain uusia alkuja. Uusia teitä, joita kulkea. Jäljellä on tanner, jonka päälle uusi palatsi rakentuu. Ja kun lopulta uskaltaa katsoa, se palatsi on kaunis kaikkine rikkinäisine pintoineen.
Näihin tunnelmiin,
Heidi
Kenelle me haluamme selittää ja kenen ajatuksilla lopulta on merkitystä. Miksi omien ajatuksien ja tunteiden tueksi on haettava hyväksyntää, jotta ne voi itselleen oikeuttaa. Kukaan toinen ei voi elämääsi elää tai valintojasi kantaa. Haluan kuitenkin pyytää anteeksi ja kiittää.
Lopulta, haluan ajatella, ettei ole loppua. On vain uusia alkuja. Uusia teitä, joita kulkea. Jäljellä on tanner, jonka päälle uusi palatsi rakentuu. Ja kun lopulta uskaltaa katsoa, se palatsi on kaunis kaikkine rikkinäisine pintoineen.
Näihin tunnelmiin,
Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos <3