Vatsalihakset ja valkosuklaa

Mä oon aina viihtynyt ihan hyvin omassa kropassani, enkä oo koskaan ottanut siitä sen suurempaa stressiä. En oo ollut ylipainoinen enkä kyllä alipainoinenkaan. Ihan tällanen tavallinen tasapaksu. Ollaan vitsailtu siitä että mulle ei oo pyllyä suotu, että ehkä nekin täytteet on mennyt tonne rintaosastolle. Kuitenkin tän fitness buumin räjähdettyä käsiin oon alkanut katsoa itseäni kriittisemmin. Eilen instagramissa pyöriessäni tsekkailin kaiken maailman fitforfit ja shesquats inspissivustot, ja en vaan saanut siitä minkäänlaista inspistä. En oo koskaan nähnyt itseäni sellasena pyykkilautasena bikinibeibenä, mä edustan enemmänkin sellasta vanhan ajan marilyn monroe ihannevartaloa. haha.

Anyways, varattiin pari kuukautta sitten kaverin kanssa paikat Reebok Crossfitin On Ramp- kurssille. Tänään oli ensimmäinen tunti, ja voin kyllä kertoa että siltä myös tuntuu. Mä oon viimeiset neljä kuukautta valehtelematta liikkunut varmaan yhden kilometrin ilman autoa. Ihan järkyttävän kamalaa. Ja sen huomasi kyllä itse salillakin. Mua oikeesti itketti kun olin niin huono, omasta mielestäni. Kaveri sanoi mulle että mun pitäis hengittää kun teen liikkeitä, ja siinä se ongelma taitaakin olla. Mä en hengitä. Niin hassulta kun se kuullostaakin, niin mä yhdeksässä minuutissa hengitän varmaan sen yhdeksän kertaa. Ei oo ihme että vähän heikottaa. Onneksi tän päivän treenin ideana oli, että samainen treeni tehdään uudestaan kurssin lopussa, ja toivottavasti oma aika siitä paranee. Toivoa siis on ja toivottavasti kehitystä tapahtuu.

psss; jos teillä on jotain erityisiä postaustoiveita otan niitä mielelläni vastaan <3

Hyvää yötä, Heidi.