#hiuskriisi

Hiukset. Joka naisen päänvaiva. Mun hiukset on käyneet läpi aikamoisen repertuaarin, on ollut lyhyttä polkkaa, pidennystä, liilaa, punaista, keltaista ja otsatukkaa. Onneksi mulla on ihana täti, joka aina mun oikkuilusta ja järjettömistä ideoista huolimatta jaksaa huoltaa mun tukkaa.

Mulla oli joskus suhteellisen pitkät ja terveet hiukset. Oli, kunnes sain jonkun päähänpinttymän että haluan mustan tukkani blondiksi. Päivässä. Ja jos elämässä jotain kadun niin sitä, olin suhteellisen kauhuissani kun mun tukka kirjaimellisesti purkkaantui pilalle. Muistan kuinka mun vanhemmat meinas saada sydärin mut nähdessään, ja kun muutaman kuukauden päästä värjäsin tukkani takaisin mustaksi, mun isäni taisi olla puhumatta mulle muutaman päivän. Nyt neljä (4) vuotta ton katastrofin jälkeen voin sanoa että mun tukka alkaa jälleen olla suht kuosissa. Eipä siinä kauan mennytkään hehe.

En tiedä mikä siinä mahtaa olla ettei koskaan oo tyytyväinen. Tai oon mä tyytyväinen aina kun nousen kampaajan tuolista, mutta pari kuukautta sen jälkeen huomaan taas miettiväni mitä seuraavaksi. Yksivärinen tumma on tylsä, kellertävä vaalea on ruma ja kun löytää sen tyylin mikä olis hyvä, niin sekin pitää pilata jollain äkillisellä mahtavalla idealla. Toisaalta ehkä iän myötä oon vähän rauhoittunut enkä enää hetken mielijohteesta halua sitä nimenomaista Victoria Beckham polkkaa, vaan mietin asioita pidemmälle.

Tällä hetkellä mun unelmissa siintää pitkä ja tuuhea tukka, mieluiten oma, mutta nää mun hiukset tuntuu edelleen katkeilevan nopeammin kuin ne kasvaa. Oon aikalailla kahden vaiheilla että pitääkö mun turvautua pidennyksiin kun tää kasvatusvaihe tuntuu olevan ihan hirveetä hommaa. Niinä päivinä kun hiukset tottelee niin oon niihin tyytyväinen, mutta useampina päivinä näytän lähinnä 2000- luvun jeesukselta. Heitänkin teille pikku kysymyksen. Millainen tukka teidän mielestä ois mulle passeli?

Hyvää yötä, Heidi.