maanantai 1. kesäkuuta 2015

Pink Lady

Long time no see, tai jotain sinne päin. Nyt on aikalailla eka lukukausi taputeltu, ja uskomattoman nopeasti se aika menikin! Tällä hetkellä kyllä tuntuu et päiviin voisi muutenkin lisätä muutaman tunnin lisää. Muutaman tunnin lisäaikaa kattoa Greyn anatomiaa, johon oon aivan täysin hurahtanut (ja joo en oo koskaan ennen kattonut sitä, uskotteko?).
Mutta se ei ollut se mistä piti tänään kirjotella, vaan meikäläisen uudesta tukasta.

Päätettiin Emilian kanssa tänään spontaanisti kauppareissulla, että nyt on pitää repästä. Siinä sitten pohdittiin ja pähkäiltiin, kunnes Biozellin color maski sävyssä rasberry käteen, ja eikun kassalle. Ensin olin aivan varma ettei mitään tapahdu, sitten jo unelmoin hattaratukasta ja sen jälkeen iski pelko kunnon sirkuksesta. Levitettiin maski päähän ja annettiin vaikuttaa noin 10 minuuttia. Sävytteen pois pesemisessä kesti ikuisuus ja koko suihku oli pinkki, pelotti hieman katsoa peiliin. Föönauksen jälkeen oon kuitenkin aika tyytyväinen lopputulokseen! Toki toivon että tämä tästä hieman haalenee, mutta katsotaan tuleeko toi mun oma väri niin rumasti alta että lompsin suorinta tietä kampaajalle.

On se kyllä jännä miten tällanen vaihtelu piristyy mun mieltä. En oo oikeen koskaan viihtynyt kovin kauaa samassa hiusvärissä. Tyyli hukassa tai jotain, haha. Toivottavasti tää tukka piristää teidän päivää yhtä paljon kuin mun, jossei hyvässä niin huvittavassa.

Näihin tunnelmiin, Heidi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos <3