sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Crossfittiä sekä beerbongia



Eilen lähdettiin kaverin innostamina testaamaan Crossfittiä. Aamulla siis treenikamat niskaan ja aamupala naamariin (jos puolikas piltti sellaiseksi lasketaan...) Jotenkin mua jännittää tollaset uudet tilanteet, kun ei oikeen tiedä mitä tulee tapahtumaan. Mutta tunti oli oikeesti ihan mahtava. Tosi rankka mut ainakin tuntuu siltä et jotain on tehty. Suosittelen lämpimästi testaamaan!

Pienen hengähdyksen jälkeen alkoi valmistautuminen Paulan synttärikemuihin, ja pienen vaatetukkameikki kriisin jälkeen sain luotua silmää miellyttävän lookin. Syksyä kohden mentäessä tummat huulipunat löytää tiensä mun meikkipussiin. Ei huulikiillot vaan huulipunat.














































































Paikanpäällä meitä odotti synttärisankarin lisäksi kannullinen itsetehtyä mojitoa sekä beerbong pöytä.  On mahtavaa kun juhlissa on jonkunnäköistä ohjelmaa ja huomaa että järjestäjä on panostanut illan viihtyvyyteen. Musiikki raikasi ja jostain kumman syystä mä olin se, jonka kuppiin se pallo aina löysi tiensä. Kiitos Sanne sun heittotaidoista. Toisaalta synttärisankari heitti pallon oman puolen kuppiin kaksi kertaa joten.. Levottomien juttujen ja viinanhöyryisen sönkötyksen saattelemina jatkettiin iltaa Turun yöelämään, jossa oli Fight Back runin jatkobileet.

Valitettavasti en taaskaan, niinkun en koskaan kun pitäisi valokuvata, kävellyt kännykkä kourassa kuvia räpsien (ja joo kaikki kuvat siis kännykällä, koska en edes omista kameraa). Tästä syystä kuvasaldo siis hippasen pieni. En siis ollut yksin noissa bileissä vaikkei kuvissa muita esiinnykkään :D

Mua voi seurata instagramissa nimimerkillä lehtonenheidi, sinne päivittelen kuvia useammin.
Onko teillä kokemuksia crossfitistä? Mitä ootte tykänneet? Kommentoikaa rakkaat lukijat.

Hyvää yötä. Heidi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos <3